Ladataan ilmoitusta
Satakunta 11.12.2020 09:32

Satakunnassa valmistaudutaan koronarokotuksiin –Tarkempia ohjeistuksia odotetaan vielä

Kuvituskuva: Pixapay
Kuvituskuva: Pixapay

Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä on jälleen arvioinut koronatilannetta maakunnassa. Pohjois-Satakunta on edelleen leviämisvaiheessa, muu maakunta kiihtymisvaiheessa. Alueelliset suositukset säilyvät ennallaan. Pohjois-Satakunnassa toimet ovat tiukkoja leviämisvaiheen vuoksi.

Satakunnassa on todettu kaikkiaan 332 varmistettua koronatapausta. Eniten epidemiaa on Pohjois-Satakunnassa, varsinkin Karviassa ja Honkajoella. Tartuntatautien torjunnan työryhmän mukaan tilanne muualla Satakunnassa on pysynyt vakaana.

Uusia tartuntatapauksia löytyy kuitenkin ympäri maakuntaa. Tartunnan lähde on saatu selville lähes kaikissa tapauksissa. Varotoimien noudattaminen on edelleen kaikkialla tärkeää.

Tällä viikolla Satasairaalassa on ollut hoidossa viisi koronapotilasta, joista kaksi oli torstaina kotiutumassa. Teho-osastolla ei ole koronapotilaita.

Tartuntatautien torjunnan työryhmä kuitenkin arvioi, että sairaalahoidon tarve todennäköisesti lisääntyy jonkin verran.

Työryhmä kertoo tiedotteessaan, että Satakunnassakin valmistaudutaan jo tammikuussa alkaviin koronavirusrokotuksiin. Apteekki ja logistiikka ovat varustautuneet rokotuksiin hyvin ja kunnat ovat aloittaneet rokotusten suunnittelun, mutta vielä odotellaan kansallisen ohjeiston tarkentumista.

Katso Satakunnan koronasuositukset

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa