Isoja kysymyksiä lapsille

29.11.2017 - 05:41 Satu Ojala
Nelivuotias Otto Törmä keskittyi omiin puuhiinsa äitinsä Minna Törmän sylissä, kun vanhemmat keskustelivat hänen tulevasta koulustaan. Suttilalaiset haluavat pitää kolme vuotta sitten valmistuneen oman koulunsa tulevaisuudessakin.

Huittisten kaupungin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitykseen liittyvä lapsivaikutusten arviointi meni Suttilassa pahasti pieleen. Arviointia tehnyttä draamapedagogi Lotta Mikkosta ei oltu evästetty kunnolla. Lapsilta kyseltiin isompia asioita mitä he kykenivät hahmottamaan.
–Olin yllättynyt kun tulin koulun pihaan, että Suttilassa on uusi koulu enkä tiennyt, että koulun lopettamisesta puhuttiin viimeksi viisi vuotta sitten. Se on edelleen arka asia, sanoi Lotta Mikkonen.

Suttila toimi päänavaajana lapsivaikutusten arvioinnille ja alku sujuikin ihan hyvin.
–Pystyimme toteuttamaan työskentelyn vain aamupäivän osalta, mutta iltapäiväksi suunniteltu luokissa tapahtuva työskentely peruttiin, koska oppilaat olivat järkyttyneitä muutosuutisista. Oppilaat koottiin liikuntasaliin ja koko henkilökunnan kanssa yritimme rauhoitella tilannetta.

Rauhoittelu ei onnistunut, sillä oppilaat veivät kotiväelle viestiä, että koulu puretaan. Järkytys oli aivan yhtä suuri kotona, kun tieto palveluverkkoselvityksen sisällöstä ei ollut aiemmin tavoittanut vanhempia.
Suttilan koulussa järjestettiin viime torstaina vanhempainilta, jossa olivat selvityksestä kertomassa sivistysjohtaja Eija Mattila, Lotta Mikkonen ja THL:n asiantuntija Kati Honkanen. Mukana oli myös sivistyslautakunnan puheenjohtaja Hannu Haapasalo.

Eija Mattila rauhoitteli vanhempia, että mitään päätöksiä tulevan Lauttakylän koulun koon suhteen ei ole vielä tehty.
–Palveluverkkoselvitys on teetetty ulkopuolisella taholla. Siinä on esitetty kolme vaihtoehtoa päätösten pohjaksi, mutta lopullisen ratkaisun ei tarvitse olla mikään näistä. Tosiasia on, että oppilasennuste on Huittisissa laskeva ja siksi on syytä miettiä, minkä kokoinen tulevasta Lauttakylän koulusta pitäisi tehdä, jotta ratkaisu olisi viisas, sanoi Mattila.

Huittinen on sitoutunut tekemään kaupunkia lapsiystävällisemmäksi ja toimii pilottina siinä hankkeessa.
–Olemme oppineet hirveän paljon muutaman kuukauden aikana, sanoi Mattila

 Ennusteiden mukaan oppilasmäärät laskevat reippaimmin Loimassa ja Sallilassa, Suttilassa vain kolmella oppilaalla. Suttilan vanhemmat kyselivät, onko ennusteissa otettu huomioon se, että koulussa käy oppilaita muun muassa Lauttakylän koulupiiristä.
–Kaavoitus mahdollistaisi tulomuuttoa kuntaan ja olen sitä mieltä, että Huittisten sijaintia ei ole vielä ymmärretty. Houkuttelevuutta pitäisi lisätä, sanoi Jari Laineenoja.
–Huittinen tarvitsisi kunnon markkinamiehen, joka myisi Huittisten palveluja myös ulkopaikkakuntalaisille, sanoi Tero Hosike.
Juha Levonen puolestaan ihmetteli sitä, miten kaupungilla voidaan tehdä toisistaan poikkeavia ratkaisuja kahdeksan vuoden välein. Yritysmaailmassa niin ei toimita.
–Nyt on kaupungilla paikka toimia rohkeasti, valtavirtaa vastaan. Me voisimme tarjota ison keskustan koulun rinnalla vaihtoehtoina pieniä kouluja, sanoi Johanna Lehtimäki-Orpana.

Koulunjohtaja Pilvi-Sisko Godin korosti, että Suttilassa oppilaita osallistetaan joka päivä asioissa, joita he pystyvät hahmottaman.
–Nämä kouluverkkoasiat eivät ole sellaisia, joita lapset kykenisivät ymmärtämään. Tämä kysely toimi nyt ihan väärin, sanoi Godin.

 

Vanhempainyhdistykseltä kaksi kannanottoa

Suttilan koulun vanhempainyhdistys on ottanut kantaa sekä palveluverkkosuunnitelmaan että lapsivaikutusten arviointiin. Molemmat on lähetetty kaupunginhallitukselle, kaupunginjohtajalle, sivistyslautakunnalle ja sivistysjohtajalle.

Lapsivaikutusten arviointia koskevassa kannanotossa yhdistys pahoitteli sitä, että vanhemmat saivat tiedon arvioinnista vain kaksi päivää aikaisemmin, että lasten koulurauhaa häirittiin ja vasta seuraavalla viikolla tiedon palveluverkkokartoituksesta. Suttilassa arviointiin osallistui oppilaskunta ja 12 oppilasta.
–Arvioinnin alku sujui hyvin, mutta loppuvaiheessa oli nostettu esille uuden koulun rakentaminen ja oman koulun lopettaminen. Tämä hämmensi lapsia ja nosti esiin negatiivisia tunteita jopa niin, että osa lapsista oli itkenyt. Toivomme, että kouluverkon kehittämiseen liittyvä keskustelu on jatkossa avointa. Lisäksi me vanhempina toivomme, että kannanottomme herättää keskustelua lasten koulurauhan tärkeydestä ja että myös käytännön toimilla taataan lapsillemme rauhallinen sekä turvallinen arki Suttilan koulussa jatkossakin, toteaa vanhempainyhdistys.

–Huittisten kaupunkistrategian yhtenä tavoitteena on houkutella kaupunkiin uusia asukkaita. Kyläkoulu-imago on positiivinen tekijä alueelle. Maalaiskaupungin voimavarana ovat pienet koulut; ne voitaisiinkin välttämättömän pahan sijasta nähdä myyntivalttina. Koemme, että alueelle perheitä houkuttelee enemmän pienikoulu kuin yksi iso, todetaan vanhempainyhdistyksen palveluverkkoa koskevassa kannanotossa.

–Pienessä koulussa lapsi voi olla enemmän lapsi.

–Me vanhemmat koemme, että lapset saavat pienessä kouluyhteisössä paremman alun koulutaipaleelleen. Suttilan koulu piha-alueineen on turvallinen ja toimiva. Koulussamme luokkakoot ovat maltilliset ja lapsilla on hyvä työskentelyrauha. Pienessä koulussa kaikki oppilaat ja opettajat
tuntevat toisensa. Myös mahdolliset ongelmat näkyvät helpommin ja niihin pystytään puuttumaan heti. Lisäksi opettajat ja vanhemmat ovat tietoisia lasten liikkeistä päivän aikana. Yhteydenpito vanhempien ja opettajien välillä on luotettavaa ja sujuvaa. Oppilaat itse saavat myös usein vaikuttaa koulun toimintaan ja osallistua sen arkeen. Suttilan koulussa on hyvä yhteishenki, todetaan kannanotossa.

 

 

 

Lue 29.11.Lauttakylä-lehti verkossa.

Lauttakylä-lehden voi tilata täältä.
Oletko jo ladannut Raitin?

 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.