Teollisuustien kiinteistö Sataedulta Kivikylälle

27.06.2018 - 14:47 Minna Karru
–Keskitymme koulutuksen järjestämiseen, ei kiinteistöjen omistamiseen, Sataedun koulutuskuntayhtymän johtaja Matti Isokallio (vas.) totesi käydessään tammikuussa Teollisuustien kiinteistössä Huittisissa. Mukana silloin oli myös kouluttaja Jani Kaljunen.

Kivikylän Kotipalvaamo on ostanut Sataedulta Teollisuustien kiinteistön Huittisten Takkulasta. Kiinteistö siirtyy uudelle omistajalle marraskuun alussa.

Sataedu jatkaa tiloissa vuokralaisena.
Myös kiinteistön nykyisten vuokralaisten vuokrasopimukset ovat voimassa kaupan jälkeenkin. Tilassa toimii esimerkiksi katsastusasema.

–Ostimme kiinteistön, koska se tuli nyt myyntiin. Tämä suunta on meille ainoa mahdollinen laajentumissuunta, sanoo toimitusjohtaja Jari Laihonen. 1980-luvun alkupuolella rakennetussa kiinteistössä on neliöitä viitisentuhatta.

–Vielä ei ole olemassa suunnitelmia, mitä tulemme kiinteistöllä ja tontilla tekemään. Ajatuksissa on kuitenkin, että nykyisen tonttimme ja tämän uuden tontin voisi yhdistää. Se edellyttää kuitenkin kaavamuutosta, koska tonttien välillä  kulkee yleinen tie, Laihonen toteaa.

Kiinteistössä on tällä hetkellä tilaa tyhjillään noin 1500 neliötä.
–Enin osa siitä on toimistotyyppistä tilaa. Me itse aiomme ottaa käyttöön lämmintä hallitilaa varastoksi, Laihonen kertoo.

Kivikylän nykyisellä tehdastontilla on aloitettu reilun 300 neliön laajennustyöt. Niiden on tarkoitus valmistua joulukuussa.
–Laajennusosaan tulee tuotanto- ja sosiaalitiloja. Tämän laajennuksen jälkeen tehdastonttimme on rakennettu niin täyteen kuin mahdollista, Laihonen sanoo.

 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.