Kourajoen kunnostushanke on edennyt jo pitkälle

21.02.2018 - 05:42 Mikko Perttunen
Kunnostushankkeen sielu Jouko Lindstedt oli ohjaamassa työtä Kukonharjassa. Projekti vaati hänen mukaansa erityisesti piirustustenlukutaitoa.

Kolmesataa tonnia kiviä päätyi viikko sitten Kourajokeen Kukonharjan koskelle. Nyt voi todellakin puhua jo koskesta, sen verran vesi murikoiden pinnassa solisee.

Suvantopaikkojen ruoppausten ja aikanaan tukinuiton tieltä perattujen koskialueiden kunnostuksen pitäisi pitää myös vedenpinta korkeammalla tasolla. Kuivina aikoina vettä ei nimittäin ole joessa ollut paikoin nimeksikään.

Kunnostustyöstä hyötyvät monet tahot.
–Tämä parantaa niin kalojen kuin lintujen olemista, Jouko Lindstedt kertoo.
Ja viihtyyhän koskella ihminenkin. Lindstedt uskoo, että vesikin kirkastuu, kun virta ei enää myllää jokea pohjamutia myöten.

Projekti pelkästään Kukonharjassa on ollut pitkä ja raskas, vaikka se onkin vain yksi osa Hirvenpään tienoot -kyläyhdistyksen valtavaa Kourajoen kunnostusprojektia.

Ely-keskus on myöntänyt tukea kahteen erilliseen hankkeeseen enintään noin 80 000 euroa. Hankkeet vaativat kuitenkin tuen rinnalle 40−50 prosentin omarahoitusosuuden, josta osa on mahdollista kattaa talkootyöllä. Kaupunginhallitus päätti maanantaina antaa hankkeille 8 000 euron avustuksen omarahoitusosuuden kattamiseen.

90 prosenttia ei tiennyt yhtään mitä tehdään, joten ne loput 10 prosenttia olivat kultaakin kalliimpia. - Anne Koivuniemi -

Jo syksyllä kukonharjalaiset raivasivat talkooporukalla ryteikköisen rannan, mikä ei ollut pieni rasti sekään.
Nyt kosken pohjalle ajettiin ensin hiekansekaista savea ja sen päälle laskettiin kankaat, joiden käsittelyyn tarvittiin isompi joukko väkeä. Parhaimmillaan työmaalla heilui viitisentoista ihmistä.

–Aina oppii uutta. 90 prosenttia ei tiennyt yhtään mitä tehdään, joten ne loput 10 prosenttia olivat kultaakin kalliimpia, Kukonharjan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Anne Koivuniemi sanailee.

Vaikka joen pinnalle näkyy kiviä vain hitusen, on pinnan alla korkeutta maarakennelmalla parisen metriä.
–Kyläläiset myös keräsivät varmaan 25 kuutiota luonnonkiviä patoa varten, Lindstedt kertoo.
−Kyllä sitä tässä on ajettu, tokaisee kaivurilla pitkää päivää huhkinut Matti Alho.

Koskelle tuli kaksi ympäristöstään korkeampaa ”pantaa” joiden välisen suvannon pohjalle ajettiin kaloille tarkoitettu kutusoraikko. Kourajoessa on perimätiedon mukaan ollut joskus oma taimenkanta, ja nyt taimenten istuttamisesta haaveillaan taas.

Kivien sekaan kaadettiin vielä hiekkaa, joka täyttää niiden koloja, jotta vesi virtaisi kosken yli. Nyt kaikki alkaakin olla loppusilausta vailla valmista.
–Kesälle jää vielä koristeluhommia. Tämä on ollut kahdelle kylälle valtava ponnistus, mutta kyllä tämä tuo myös lisää ajanviettomahdollisuuksia, Lindstedt sanoo viittoen Saunakosken lavan rantaan raivatun uimapaikan suuntaan.

 

 

 

Lue 21.2.-Lauttakylä-lehti verkossa.
Lauttakylä-lehden voi tilata täältä.
Oletko jo ladannut Lauttakylä-lehden Raitti-mobiilisovelluksen?

 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.