Liike on lääke

13.10.2017 - 04:53 Mikko Perttunen
Mirja Hietarinta sairastaa reumaa. Reuman hoito on kehittynyt harppauksin, ja Hietarinnan elämää helpottaa lyhyt välimatka Rauman reumapoliin. Hänellä on kuitenkin mielikuva, että hoitoon pääseminen ei vieläkään olisi aivan yksinkertaista.

 

–Voisi sanoa, että viisitoista vuotta sitten olin niin huonossa kunnossa, etten sataa metriä pystynyt kävelemään, Mirja Hietarinta kertoo.
Nyt kaikki on paljon paremmin. Reumaa sairastavan Hietarinnan kummatkin polvet leikattiin 2002 ja toinen lonkka viitisen vuotta sitten. Lääkitys on myös saatu kuntoon. Hietarinta pistää metotreksaatti-piikin kerran viikossa ja ottaa sulfasalatsiinia aamuin illoin. Tämä mahdollistaa sen, että hän pääsi esimerkiksi viime kesänä ensimmäisen kerran pitkään pitkään aikaan pyörän selkään. Marjassa ja sienessäkin on käyty.

–Nyt on löydetty sellainen lääkeyhdistelmä, ettei sairaus tunnu menevän enää pahemmaksi. Ei reuma kuitenkaan koskaan unohda kantajaansa, vaan muistuttaa säännöllisesti olemassaolostaan. Joskus kun on flunssa tai isoja kelivaihteluja, niin tulee edelleen kipuja, mutta ei se ole kuin murto-osa siitä, mitä on oikein sellainen kuluneen nivelen hermosärky, Hietarinta muistelee.
Niitä oli ennen leikkauksia. Nivelpsoriaasi iskee usein juuri isoihin niveliin. Hietarinnan kohdalla se tuli ensin polviin, joita tähystettiin, ja joita varten annettiin yhtä ja toista lääkettä, ennen kuin reuma lopulta diagnosoitiin. Aivan yksinkertaisesti se ei tapahtunut.
–Yritin saada paperit Heinolan reumasairaalaan, mutta se ei onnistunut, joten menin yksityiselle. Siellä lääkäri saman tien totesi, että olen reumapotilas.

 

 

 

Lue juttu loppuun 11.10. Lauttakylä-lehdestä
tai digilehdestä.
Lauttakylä-lehden voi tilata täältä.
Oletko jo ladannut Raitin?

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.