Satakunnan ammattikorkeakoulusta yhtiö

27.12.2010 - 07:35 Minna Karru

Satakunnan ammattikorkeakoulu oy:n perustamisasiakirja on allekirjoitettu. Yleishyödyllisen yhtiön osakepääoma on 1 281 000 euroa. Suurimmat osakkeenomistajat ovat Pori ja Rauma.
Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkosen mukaan yhtiöittämisellä halutaan vahvistaa ammattikorkeakoulun autonomiaa.
Yhtiönä ammattikorkeakoulu kantaa itsenäisesti vastuun toiminnastaan, taloudestaan ja tuloksellisuudestaan. Yhtiöittäminen parantaa myös mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa.

Yhtiöön perustetaan koulutus- ja tutkimusvaliokunta. Sen tehtävänä on tarkastella Satakunnan koulutuksen ja tutkimuksen kehittämistä kokonaisuutena.

Satakunnan ammattikorkeakoulussa on 6 500 opiskelijaa ja 500 eri alojen asiantuntijaa. SAMKin toimialoja ovat liiketoiminta ja kulttuuri, sosiaali- ja terveysala sekä tekniikka ja merenkulku. Koulutusta on Porissa, Raumalla, Huittisissa ja Kankaanpäässä.

Suomen 26 ammattikorkeakoulusta SAMK on opiskelijamäärässä laskien sijalla kymmenen.
 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.