Teknikum hakee kasvua investoiden

11.12.2010 - 17:05 Sirpa Mähkä

Teknikum hakee kasvua mittavilla investoinneilla. Tuotantojohtaja Eeva Syvälahti kertoo, että tämän vuoden aikana on tehty sekä korvaus- että laajennusinvestointeja.

Syksy on ollut kiireinen koneiden asennuksen ja käyttöönoton takia. Vammalaan on asennettu kumituotantoon iso ruiskupuristin sekä kumipumppu, jolla täytetään lähinnä kaivosteollisuustuotteiden muotteja, Syvälahti sanoo.

Kiikan tehtaalle on uusittu nestesilikonikone. Syvälahden mukaan se vastaa hyvin tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeita ja vapauttaa kapasiteettia suuremmilta koneilta muille tuotteille. Myös kaivosteollisuuspuolelle on tehty hankintoja.

Kiikan tehtaille on hankittu myös polyuretaanituotteiden valmistukseen suuritehoinen valukone.

Ympäristöpuolen investoinneista Syvälahden mukaan tärkein on ollut muoviosastolle toteutettu ruiskuvalukoneiden suljettu jäähdytysjärjestelmä. Järjestelmä laajenee käsittämään kaikki osaston koneet.

Ensi vuoden investointibudjetti on mietinnässä. Syvälahti sanoo, että mittavia investointeja on tulossa.

Niillä vastataan erityisesti kaivosteollisuuden sekä suojaintuotteiden kiihtyvään kysyntään.

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.