Tankki täyteen ja livohkaan

06.09.2019 - 10:23 Mikko Perttunen
Huittislainen Jukka Jalonen harmittelee varkaiden aiheuttamia tappioita muutenkin tiukassa tilanteessa.

Polttoainetta lähtee Huittisten asemilta varkaiden matkaan muutamia kertoja vuodessa.

–Ne tulivat ihan keskellä kirkasta päivää, Huittisten SEO:n kauppias Jukka Jalonen kertoo.
Jalosen tankilta kaahattiin matkaan maksamatta kolmannen kerran kuukauden sisään. Rikosilmoitus on tehty, mutta poliisi kommentoi Jalosella olleen huono tuuri. Ulkomaisissa kilvissä olevan auton polttoainemaksua kaipailee Jalosta ennen viisikymmentä muuta.
Kylmäasemat lisääntyvät ja yhä useamman huoltoaseman edessä bensapumpuista alkaa virrata vasta automaattiin etukäteen maksamalla.
Huittisissa on kuitenkin vielä muutamia asemia, joissa on mahdollista maksaa polttoaineostoksensa kassalle.
–On tärkeää, että pääsee halutessaan maksamaan vaikka käteisellä. Monet vanhukset esimerkiksi vierastavat kortilla maksamista, yksikönpäällikkö Arja Rajamäki Mommolan Shelliltä muistuttaa.
Kääntöpuolena on, että se mikä voitetaan laajemmassa palvelussa, saatetaan hävitä bensavarkauksissa. Maksamatta jättämiset keskittyvät nyt tietysti niihin muutamiin asemiin, joissa vielä on palveluautomaatti.
–Varkauksien määrä vaihtelee. Tänä vuonna tammikuussa varastettiin hiukan enemmän, mutta keväällä oli taas rauhallisempaa. Kesäkuukaudet ovat tämän suhteen vilkkaimpia, Rajamäki selittää.
Hänen mukaansa Mommolan Shelliltä viedään kuukaudessa luvatta polttoainetta keskimäärin 2–4 kertaa. Välillä saattaa tulla myös jaksoja, jolloin varkaissa käydään lähes joka päivä. Erilaiset tapahtumat nostavat bensarosvouksen todennäköisyyttä.
Mommolan Shell ja SEO:kin ovat lähellä vilkkaita väyliä, mutta Huittisten keskustassa on rauhallisempaa. Teboilissa Risto Rytin kadulla on totuttu näkemään varkaita harvemmin.
–Kun viime vuonna vietiin pari kertaa peräkkäisinä päivinä, ja ilmoitin asiasta eteenpäin, kehotettiin olemaan panikoimatta, sillä tältä asemalta viedään kuulemma kaikista Suomen Teboileista vähiten bensaa, yrittäjä Matti Hievanen sanoo.
Jalosellakaan bensavarkaat eivät vieraile joka kuukausi. Ennen loppukesän ”rikosaaltoa” edellinen varkaus oli kevään puolella.

Lue juttu loppuun tänään 4.9. ilmestyneestä Lauttakylä-lehdestä.

Lauttakylä-lehden voi tilata täältä.

Oletko jo ladannut Lauttakylä-lehden Raitti-mobiilisovelluksen?

 

KOMMENTIT
7. syyskuu 2019 - 7:48Nimimerkki: korttilainen
Minusta mme jotka käytämme korttia, emme halua maksaa näitä ja siksi lienee parasta että käteistä käyttävät maksaa juoksupensatkin ja me muut tankkaamme muualla. Asiakas äänestää kantapäillä. Käteisellä maksaville on muualla päin luullakseni sellainenkin systeemi että maksaa ensin ja saa sitten bensaa... Eli koko idea perusteluineen on hiukan hataran puoleinen ja ajasta jäänyt.

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.