Jatkossakin oltava houkuttelevia tontteja valtateiden varrella

05.07.2018 - 05:12 Minna Karru
-Kehnosti Huittinen menestyi opiskelijoiden ja koululaisten suhteellinen määrä -muuttujassa. Tuhatta asukasta kohden heitä on 60. Koko maassa suhdeluku on 75, kertoo kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa.

Maallikko hiukan yllättyi, kun luki seutukaupunkianalyysista, että Huittisten yrityskanta on 55 kaupungin joukossa neljänneksi paras. Tuhatta asukasta kohden on toimivia yrityksiä 92. Koko maan keskiarvokin ylittyy selvästi, keskimääräinen luku on 66 yritystä.

Huittisten kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaalle luku ei tullut yllätyksenä.
–Huittisissa on vahva ja aktiivinen yrittämisen perinne, hän sanoo.

–Yrityspohja on myös rikas ja monipuolinen, täällä ei missään vaiheessa ole oltu vain yhden tai muutaman ison yrityksen varassa. Sekin on meidän vahvuutemme, Peltomaa kertoo.
Yrityksiä voi Peltomaan mukaan kiittää pitkälti siitäkin, että huittislainen työllisyysprosentti on satakuntalaista kärkipäätä. (..)

 

Toukokuussa julkistetussa seutukaupunkianalyysissa 55 kaupunkia jaoteltiin 14 muuttujan mukaan viiteen viidennekseen. Huittinen päätyi vahvimman viidenneksen seitsemänneksi. Toinen satakuntalaiskunta ykkösviidenneksen joukossa on Kankaanpää.
–Sijoitus oli positiivinen yllätys, vaikka arkipäivän kokemuksesta tiedänkin Huittisen virkeäksi ja elinvoimaiseksi paikkakunnaksi, kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa sanoo.

Tulos on myös linjassa Suomen Kuvalehden kuntaselvityksen kanssa.
Lehti laittoi viime vuoden maaliskuussa järjestykseen Manner-Suomen 297 kuntaa ja antoi niille tähtiä yhdestä viiteen. Huittinen oli sijalla 62 ja sai neljä tähteä. Viiden tähden joukosta jäätiin kolme sijoitusta.

 

 

 

Lue juttu kokonaisuudessaan tämän viikon Lauttakylä-lehdestä
tai digilehdestä.
Lauttakylä-lehden voi tilata täältä.
Oletko jo ladannut Lauttakylä-lehden Raitti-mobiilisovelluksen?

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.