Ikäihmisten koteihin tarkastuskäyntejä helteen takia

02.08.2018 - 14:39 Pipsa Vatanen
Lämpömittari voi helteellä näyttää sekä ulkona että sisällä samaa lämpötilaa.

Pitkään jatkunut helleaalto on johtanut siihen, että Huittisten kaupungin kotihoito alkaa tehdä tarkastuskäyntejä ikäihmisten koteihin. Perusturvajohtaja Kristiina Piiralan mukaan kyseessä on hyvin poikkeuksellinen tilanne.
–Jos omaisen tai naapurin voinnista on huolissaan kuumuuden vuoksi eikä itse pääse paikalle, kotihoito voi käydä tarkistamassa tilanteen, Piirala kertoo.
Tämä koskee Piiralan mukaan erityisesti vanhuksia, jotka eivät kuulu kotihoidon piiriin. Jos pyyntöjä tulee paljon, tarkastuskäyntejä aiotaan tehdä yhteistyössä Huittisten ja Vampulan SPR:n kanssa.
–Tämä on meillekin ihan uusi tilanne. Koskaan ennen helteet eivät ole jatkuneet näin pitkään.
Kotihoidon esimies Monika Kari vahvistaa, että tänään torstaina ensimmäinen kotihoidon asiakas on viety päivystykseen helteen aiheuttaman uupumuksen vuoksi.
–Kotihoidon yksiköissä hyvin monilla on jonkinlainen viilennysmahdollisuus. Se on varmasti ollut se pelastus tukalan helteen keskellä.

Heinäkuun lopussa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko pyysi kirjeitse kuntia pitämään helteellä huolta ikäihmisistä. Lisätarkastuskäynnit on yksi tapa, mutta Huittisissa mietitään myös uusia keinoja tulevia hellekesiä varten.
–Nyt kartoitetaan näitä viilentymispaikkoja. Kirkko tuli ensimmäisenä mieleen ja jäähalli. Tulevaisuudessa meillä on suunnitelma, miten toimitaan ja mihin mennään viilentymään, kun helteet iskevät, Piirala toteaa.
Ikäihmisille helleaalto on ollut kova rasitus. Vanhusten huollon yksiköissä täytyy Piiralan mukaan varautua myös siihen, että hankitaan lisää ilmalämpöpumppuja, tuulettimia ja markiiseja.
Varsinkin sydänsairaiden ja MS-tautia sairastavien oloa helle on entisestään tukaloittanut.
–Vanhusten voinnin lisäksi pitäisi muistaa huolehtia lääkkeistä.
Suurin osa lääkkeistä tulisi säilyttää alkuperäisissä pakkauksissaan, varjossa ja huoneenlämmössä eli alle 25 asteessa. Liika lämpö vie lääkkeiltä tehot. Jääkaappisäilytystä vaativat insuliini ja silmätipat.

Myös kotihoidon työntekijät ovat Piiralan mukaan kovilla. Raskaat hoitotoimenpiteet helteessä verottavat työntekijöiden voimia eikä riittävästi taukoja ehditä pitää. Kotihoidon esimies Monika Karin mukaan työnantajan toimittamat 300 pulloa vichyvettä sekä 50 pussia perunalastuja otettiin työyhteisössä ilolla vastaan. Näin työntekijät saavat ylläpidettyä neste- ja suolatasapainoaan.

Jos olet huolissasi omaisen tai naapurin voinnista, ota yhteyttä kotihoidon esimieheen Monika Kariin puh. 044-560 3219.

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.