Ladataan ilmoitusta
Satakunta 28.1.2022 16:20

Koronarajoitukset kevenevät Satakunnassa

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay

Lounais-Suomen aluehallintoviraston tänään tekemän päätöksen mukaan yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin sisätiloissa voi jatkossa osallistua korkeintaan 50 prosenttia suurimmasta osallistujamäärästä, joka tilaan on sallittua ottaa. Päätös on voimassa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa huomisesta lauantaista 15. helmikuuta asti.

Yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestäminen on mahdollista ilman henkilömäärärajaa ulkotiloissa.

Aluehallintoviraston tuore päätös vapauttaa kaikki aiemmin suljetuiksi määrätyt liikunta-, urheilu-, huvi- ja virkistystoimintaan käytettävät tilat. Ne voidaan jatkossa pitää auki yleisölle, asiakkaille ja muille osallistujille, kun samalla taataan näiden tilojen terveysturvallinen käyttö.

Aluehallintoviraston tiedotteen mukaan Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan jää edelleen voimaan määräys, joka velvoittaa erilaisten asiakas- ja yleisötilojen hallinnoijat ehkäisemään lähikontaktien aiheuttamaa tartuntariskiä. Velvoitteen voi toteuttaa toimijan itse harkitsemilla keinoilla, esimerkiksi porrastamalla kävijöiden liikkumista, rajaamalla osallistujamäärää tai sijoittamalla toiminta- ja oleskelupaikat riittävän etäälle toisistaan.

Aluehallintovirasto arvioi rajoitusten välttämättömyyttä ja oikeasuhtaisuutta huomioimalla viimeisimmän valtakunnallisen ohjauksen tartuntatautien torjunnassa ja oman alueensa sairaanhoitopiirien lausunnot. Lisäksi on punnittu muilla alueilla tehtyjen rajoitusten suhdetta näiden alueiden epidemiatilanteeseen.

–Nopeasti tarttuvia omikron-muunnoksia on vaikea enää jäljittää tiettyihin tiloihin, joten vastuu tartuntojen välttämisestä siirtyy yhä vahvemmin tilojen omistajille, tapahtumien järjestäjille ja niissä asioiville henkilöille itselleen. Sallituissakin tapahtumissa on siis syytä välttää turhaa liikkumista käytävillä ja kohtaamispaikoissa, sanoo tiedotteessa johtaja Heikki Mäki Lounais-Suomen aluehallintovirastosta.

–Sisätiloissa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa on riski tartuntaryppäiden syntymiseen, liittyen suoraan tilaisuuksiin osallistuvien ihmisten määrään ja sitä kautta lähikontaktien mahdollisuuteen. Tämän vuoksi sisätilojen tapahtumiin on vielä tarpeen kohdistaa rajoituksia, Mäki jatkaa.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa