Ladataan ilmoitusta
Satakunta 8.1.2021 09:06

Satakunnassa lähestytään pandemian perustasoa

Alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä linjasi torstaina varotoimia ja rajoituksia. Työryhmä suosittelee kunnille, että oheisia tarkennettuja suosituksia ja rajoituksia jatketaan tammikuun loppuun asti.

Satakunnassa koronarokotukset etenevät suunnitellusti. Proviisori Eeva Suvikas-Peltonen ja lääkevalmistuksen vastaava farmaseutti Petteri Lähteenmäki laimentamassa rokotetta. Kuva Taru Tolppo.
Satakunnassa koronarokotukset etenevät suunnitellusti. Proviisori Eeva Suvikas-Peltonen ja lääkevalmistuksen vastaava farmaseutti Petteri Lähteenmäki laimentamassa rokotetta. Kuva Taru Tolppo.

Alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä on todennut Satakunnan olevan edelleen kiihtymisvaiheessa, mutta tilanne kuitenkin lähestyy perustasoa. Suomessa laajemminkin epidemia näyttää hidastuvan, mutta Varsinais-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla epidemia on edelleen leviämisvaiheessa.

–Rajoitukset ja suositukset näyttävät purevan varsin hyvin. Tilanteeseen liittyy kuitenkin vielä epävarmuustekijöitä, sillä kahden viimeisen viikon aikana on otettu aiempaa vähemmän koronanäytteitä ja uuden vuoden ja loppiaisen vaikutus ei tilanteessa vielä näy. Noin kahden viikon aikana tilanteesta saadaan parempi kuva, sanoo alueellisen tartuntatautien työryhmän puheenjohtaja, Satasairaalan johtajaylilääkäri Petteri Lankinen.

Työryhmä suosittelee kunnille, että oheisia tarkennettuja suosituksia ja rajoituksia jatketaan 31.1. saakka. Aluehallintoviraston määräys yleisötilaisuuksien henkilömäärän rajaamisesta 20 henkilöön on voimassa 23.1.2021 saakka. AVI arvioi määräyksen jatkoa ensi viikon aikana.

Satakunnassa on nyt todettu yhteensä 398 Covid-19 -tapausta. Luku on hiukan suurempi ja tarkempi kuin tartuntatautirekisterissä (384).

Koronakartan mukaan koko Satakunnan ilmaantuvuus on nyt 13.4 tapausta sataatuhatta asukasta kohden 14 vuorokauden aikana.

Näytteitä on otettu kahdella viimeisellä viikolla aiempaa vähemmän. Positiivisten näytteiden osuus on 0,7 prosenttia.

Tartunnan jäljitys on Satakunnassa tehokasta ja tartunnan lähteet ovat selvillä yli 95 –prosenttisesti. Tartunnoista suurin osa on saatu joko samasta taloudesta (6) tai lähipiiriltä (suku tai ystävät) joulunvieton yhteydessä (7). Viime viikkojen aikana ei ole todettu joukkoaltistuksia.

Satasairaalassa on tällä hetkellä hoidossa kaksi COVID-potilasta. Tehohoidossa ei ole koronapotilaita. Terveyskeskussairaaloissa on toipumassa kaksi potilasta.

Suositusten noudattaminen on avainasemassa

Alueelliset rajoitukset ja suositukset sekä tehokas tartunnanjäljitys näyttävät Satakunnassa tepsivän hyvin ja myös koko Suomen tilanne on kääntynyt paremmaksi. Koska vuodenvaihteen juhlien vaikutus ja alentuneiden testimäärien vaikutus ei vielä ole selvillä on tärkeää, että paraneva tilanne ei saa johtaa varotoimien herpaantumiseen.

–Määrätietoisesti toimien pystymme pitämään epidemian haitat mahdollisimman pieninä. Tarkistettujen rajoituksien myötä mahdollisuuksia harrastamiseen hallitusti lisätään. Koulut halutaan pitää lähiopetuksessa ja siksi maskien käyttöä yläkouluissa tehostetaan, sanoo alueellisen tartuntatautien työryhmän puheenjohtaja, Satasairaalan johtajaylilääkäri Petteri Lankinen.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa