Ladataan ilmoitusta
Huittinen 23.3.2020 12:20

Huittisissa lähiopetuksessa edelleen alle 20 oppilasta – Varhaiskasvatuksessa osuus suurempi

Kuvituskuva: Mikko Perttunen
Kuvituskuva: Mikko Perttunen
Mikko Perttunen

Hallituksen perjantainen linjaus, jonka mukaan kaikki halukkaat 1–3-luokkalaiset oppilaat pääsevät lähiopetukseen, ei suuresti muuttanut tilannetta Huittisissa. Vajaan viikon verran lähiopetukseen olivat oikeutettuja vain yhteiskunnan kannalta kriittisillä aloilla työskentelevien vanhempien lapset.

Jo aiemmin Huittisissa toimi pieni alle kymmenen oppilaan lähiopetusryhmä, joka nyt suunnilleen tuplaantui. Lähiopetuksessa on kuitenkin edelleen alle 20 kaikista Huittisten edellä mainittujen ikäluokkien noin kolmestasadasta oppilaasta.

–Heti viime perjantaina kartoitimme, onko tällä viikolla lisää lähiopetuksen tarvitsijoita, jotta saatiin kuljetukset ja ruokailut järjestettyä, sivistysjohtaja Eija Mattila kertoo.

Mattila kertoo, että huoltajat vaikuttavat pystyvän huolehtimaan tällä hetkellä hyvin etäopetuksen aikaisesta elämästä. Jo ennen edellisviikolla syntynyttä päätöstä siirtyä etäopetukseen, tuli vanhemmilta paljon viestiä aihetta koskien.

–Etäopetukseen oli valmis maaperä. Huittislaiset vanhemmat suhtautuvat tilanteeseen todella hyvin ja vastuuntuntoisesti. Tietysti ymmärrän hyvin myös niitä perheitä, joissa järjestelyt etäopetuksen mahdollistamiseksi eivät onnistu.

Luokanopettajat ovat tietysti mukana oppilaiden arjessa myös nyt, mutta myös koulunkäynninohjaajat tukevat etänä oppilaita.

–Koko henkilökunta on valjastettu tekemään töitä, vaikkei samassa luokkahuoneessa ollakaan.

Varhaiskasvatuksen puolella lapsia on hoidossa suhteessa enemmän, mutta sielläkin vain alle 20 prosenttia tavallisesta määrästä. Kunnallisella puolella on varhaiskasvatuksen piirissä tällä hetkellä 373 lasta, joista vain 68 on ryhmissä.

–Se vastaa suunnilleen yhtä päiväkotia, joskaan lapsia ei tietenkään keskitetä yhteen paikkaan vaan tehdään turvallisen kokoisia pieniä lapsiryhmiä. Tämä vuoksi joudutaan kyllä tekemään järjestelyjä, ja lasten hoitopaikkaa voidaan siirtää tarkoituksenmukaisuuden perusteella, Mattila toteaa.

Yksityisellä puolella Päiväkoti Nappulanurmessa hoidossa on noin puolet lapsista, joskin tilanne vaihtelee päiväkodin johtaja Raija Teiksalan mukaan päivittäin.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa