Ladataan ilmoitusta
Huittinen 18.8.2020 09:57

Kasvomaskit jakoon tänään – Huittisissa tehdään tällä hetkellä parhaimmillaan 40 koronatestiä päivässä

Juha Jaatinen kertoo, että koronatestien määrä Huittisissa on kasvanut, mutta niistä kyllä selvitään vielä. Kuvat: Mikko Perttunen
Juha Jaatinen kertoo, että koronatestien määrä Huittisissa on kasvanut, mutta niistä kyllä selvitään vielä. Kuvat: Mikko Perttunen
Mikko Perttunen

THL antoi viime viikolla suosituksen kasvomaskien käytöstä joukkoliikenteessä ja muissa vastaavissa tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista. Suositus koskee ensisijaisesti niitä sairaanhoitopiirejä, joissa on esiintynyt koronatartuntoja viimeisen kahden viikon aikana.

Tämä koskee myös Satakuntaa.

Lähtökohtaisesti kasvomaskit hankitaan omakustanteisesti, mutta pääministeri Sanna Marin (sd) linjasi, että kuntien pitäisi huolehtia siitä, että myös vähävaraisilla on mahdollisuus kasvomaskien käyttöön.

Huittisissa maskeja jaetaan pääkirjaston asioimispisteessä arkisin lainaussalin aukioloaikojen mukaan sekä SPR:n Ystävänpirtti Einolassa keskiviikkoisin ja torstaisin kello 10–14.

Lähtökohtaisesti maskit ovat monikäyttöisiä kangasmaskeja, jos tulee tilanne, jossa sellaisia ei ole saatavilla, jaetaan kertakäyttömaskeja.

Maskisuositus koskee myös koulukyytejä, mutta Huittisten vs. sivistysjohtaja Timo Mäkinen ei usko, että maskeja tulisi juurikaan näkymään koululaisten kasvoilla.

–Valtiovallan linjauksen mukaan maskisuositus koskee yli 15-vuotiaita. Tämä johtuu siitä, että väärin käytettynä maskista on jopa enemmän haittaa kuin hyötyä, Mäkinen selittää.

Kasvomaski ei sovellu pikkulapsille, sillä sen ohjeiden mukainen käyttö onnistuu THL:n mukaan vasta hieman vanhempana. Koulukuljetuksissa pienet ja suuret ovat täysin sekaisin.

Ainakaan vielä kouluissa ei Mäkisen tiedon mukaan opeteta maskin käyttöä.

–Fiksuahan se voisi olla, hän myöntää.

Huittisissa koronatilanne on ylilääkäri Juha Jaatisen mukaan sikäli hyvällä mallilla, ettei edelleenkään ole otettu positiivisia näytteitä.

–Testimäärät ovat kuitenkin kasvaneet huomattavasti. Enimmillään niitä on tehty nelisenkymmentä päivässä. Tänäänkin otettiin useampi kymmenen, Jaatinen kommentoi maanantaina.

Testiin pääsee Huittisissa yleensä vielä samana arkipäivänä. Jos ottaa myöhään päivällä yhteyttä, saattaa testi siirtyä seuraavaan päivään. Satasairaalan viiveen takia vastauksissa kestää tällä hetkellä kuitenkin 3–5 päivää. Kiireisimmät näytteet on analysoitu Porissa, mutta osa on jouduttu lähettämään ruuhkan vuoksi THL:ään.

m_koronapäivitys-2.jpg
Terveyskeskuksessa on tällä hetkellä käytössä spriillä puhdistettavia suojavisiirejä ja kertakäyttömaskeja. Kankaiset maskit menivät kaupungin kautta jakoon vähävaraisille.

Jaatinen kertoo, että Huittisissa pystytään ottamaan tällä hetkellä noin 10 näytettä tunnissa.

–Jos päivittäinen testimäärä alkaa nousta yli viidenkymmenen, joudutaan kiireettömiä potilasasioita siirtämään, jotta saadaan irrotettua henkilökuntaa testaukseen, hän sanoo.

Jaatinen uskoo, että koulujen alku on yksi testimäärään vaikuttanut tekijä. Liikkeellä on myös ”normaalia” flunssaa ja muita viruksia.

–Herkästi ihmiset ovat testeihin tulleet, kuten on ohjeistettukin. Viime viikolla otettiin yhteensä toista sataa testiä.

THL:n suosittaa maskin käyttöön kun

–olet joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää

–olet matkalla koronavirustestiin ja kun odotat testin tulosta ja sinulla on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella

–palaat riskialueelta Suomeen ja siirryt maahantulopaikasta, kuten lentokentältä, karanteeniin ja lisäksi, jos sinulla on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

–kasvomaskia voi käyttää edelleen myös muissa tilanteissa, jos turvavälien pitäminen on mahdotonta.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa