Ladataan ilmoitusta
Huittinen 9.9.2023 15:28

Lähiruokapäivän avajaiset menestys – vatsan täydeltä herkkuja, pihan täydeltä ihmisiä

Lähiruokapäivän tapahtuman avajaispuheen pitänyt maakuntajohtaja Kristiina Salonen (vas.) maisteli Kotajan tilan kojulla ruusunterälehtihilloa. Matti Kotaja tarjosi hilloa myös Huittisten kaupungin tekniselle johtajalle Seija Holmille. Salosen lisäksi avajaissanat Kivikylän Hullulenkki-myymälän pihalla lausui kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jouni Isotalo. Tapahtuman järjestivät Maaseutuverkosto, Huittisten kaupunki, Kivikylän Kotipalvaamo, Lauttakylä-lehti, Satakunnan matkailuyrittäjät ry ja Samkin Matkailun kehittämiskeskus.

Kuvat ja tekstit: Minna Karru

k_lähiruoka vehmaat.JPG

Sanna Vehmaan lähiruokapäivä alkoi Takalan myllyn kojulta, josta hän hankki lettuannokset Vilja ja Lenni Vehmaalle. Viivi Vehmaa (kolmas vas.) oli yksi Huittisten Voimistelun ja Liikunnan joukkuevoimistelijoista, jotka esiintyivät tapahtumassa. Tapahtuman musiikista piti huolen Kumara.

k_lähiruoka wahlberg ja luojukoski.JPG

Kalalla alkavan ja tyrniin päättyvän Taste Satakunta -menun esittelivät Lähiruokapäivän avajaisyleisölle Samkin Gurmeeta-hankkeen Terja Wahlberg ja Satakunnan Keittiömestarit ry:n Jukka Luojukoski.

LUE MYÖS Uusi Taste Satakunta -syysmenu herättää taas eloon satakuntalaisia makuja

k_lähiruoka nieminen heinonen.JPG

Vahelan luomutilan ”purkeri”jonossa olivat Akseli Heinonen, Terhi Nieminen ja vielä nimetön vauva. Purkereita kokosi Jenni Vahela.

k_lähiruoka vitikka kangas.JPG

Härkälän puutarhan tuotteita Lähiruokapäivässä myivät Huittisten 4H-yhdistyksen nuoret. Inna Kangas teki kauppaa Eeva Vitikan kanssa.

k_lähiruoka kokit ja nurmi.JPG

Satakunnan keittiömestarit ry:n kojulla kaupan oli porilaisia, Jukka Mäkinen ojensi syötävän Eetu Nurmelle. ”Tiskin” takana myös keittiömestariyhdistyksen Noora Virtanen (vas.) ja Johanna Hankimaa-Rhezami.

k_lähiruoka siivonen.JPG

MTK ry:n ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen kiitteli huittislaista tapahtumaa onnistuneeksi Lähiruokapäivän avaukseksi. –Niin paljon kuin julkisuudessa puhutaan alan kurjuudesta ja kehnosta taloudellisesta tilanteesta, ruoka on kuitenkin asia, joka ihan selvästi saa väen liikkeelle. Täällä nautitaan ja ilmeet ovat iloiset, hän totesi.

k_lähiruokapaneeli helminen.JPG

Tapahtuman juontanut Maikki Helminen kuvasi lähiruokapanelistit: ministeri Sari Essayahin (punaisessa takissa) ja kansanedustajat Petri Hurun (oik.), Juha Viitalan, Matias Marttisen sekä Eeva Kallin (farkkutakissa). Kuvassa myös paneelin juontanut Lauttakylä-lehden päätoimittaja Heli Lehtelä (vas.) sekä Soile Vahela Satakunnan ammattikorkeakoulusta. Vahela oli jo ensimmäisen tunnin jälkeen tyytyväinen Kivikylän pihalle luodun markkina-alueen täyttäneeseen väkipaljouteen.

Ministeri Essayah piti myös tapahtuman juhlapuheen. LUE Ministeri toivoi Huittisissa – ohraryynipuuroa, kutunjuustoa ja talkkunaa

LUE MYÖS Lähiruokapaneelissa vatsaa täytettiin muullakin kuin maauskolla

k_lähiruokapäivä mäkelä harjunpää.JPG

Lähiruokapäivän avajaisissa kojuja ja osastoja oli melkein kolmekymmentä, yhdessä niistä oli tarjolla hunajaa. Sanna Mäkelä myi ”makeata” Hilppa Harjunmaalle.

Päivitetty klo 16.42 lisäämällä tapahtuman orkesterin, Kumaran, nimi.

Päivitetty 11.9. lisäämällä järjestäjien lista.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa