Ladataan ilmoitusta
Huittinen 28.3.2022 11:56Tilaajille

Yhteisöllisyydellä iso merkitys kuntien elinvoimalle

Huittisissa kaupunki ja sen asukkaat ja yhdistykset tekevät monenlaista yhteistyötä. Esimerkiksi Vanhankosken lehtoaluetta kunnostettiin viime vuonna talkoilla. Risuja keräämässä Katriina Vahala (vas.), Vuokko Viitamäki ja Kati Lahtinen. Kuva: Helena Kaitanen

Marja-Liisa Hakanen

Huittinen, Säkylä ja Eura ovat vahvaa elintarviketeollisuuden aluetta. Tulevaisuuden iso haaste elintarvikealalla on työvoiman saatavuus. Ratkaisuja siihen haetaan muun muassa Sitran kehittämissä tilannekuvafoorumeissa, joissa yritysten, oppilaitosten, järjestöjen ja julkisten toimijoiden edustajat käyvät vuoropuhelua.

Tilaajalle

Haluatko lukea koko artikkelin?

Artikkeli on luettavissa Lauttakylä-lehden tilaajille. Voit tilata myös vuorokauden lukuoikeuden kaikkeen lauttakyla.fi sisältöön 3 eurolla.

Voit uusia aiemman tilauksesi käden käänteessä kirjautumalla ensin OmaLauttakylä-palveluun omalla tunnuksellasi.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa