Ladataan ilmoitusta
Huittinen 26.8.2023 07:30

Tarkennus tiedotteeseen: Särkimyskosken silta kevyen liikenteen käytössä vielä pari viikkoa

Vesijohto siirretään rakenteista sillan länsipuolelle.

Särkimyskosken silta ja sen jatkeena oleva kevytväylä ovat toistaiseksi normaalisti käytössä. Arkistokuva Satu Ojala
Särkimyskosken silta ja sen jatkeena oleva kevytväylä ovat toistaiseksi normaalisti käytössä. Arkistokuva Satu Ojala

Huittisissa on alkamassa työt vesijohdon siirtämiseksi Särkimyskosken kevyen liikenteen sillan rakenteista sillan länsipuolelle.

Kaupunki on nyt tarkentanut töiden etenemistä. Kevyen liikenteen silta sekä sen jatkeena oleva kevytväylä ovat normaalisti käytössä töiden alkuvaiheessa eli noin kahden viikon ajan maanantaista 28. elokuuta alkaen.

Sitä vastoin lukion parkkipaikka Särkimyskosken sillan vieressä on kokonaan työmaakäytössä.

Urakan edetessä työt aiheuttavat häiriöitä ajoneuvo-, jalankulku- ja pyöräliikenteessä ja kevyt liikenne tullaan ohjaamaan ajoneuvokäytössä olevalle sillalle.

Kaupungin aiemmin toimittaman tiedotteen mukaan liitostöistä aiheutuu joitain keskeytyksiä veden jakeluun. Keskeytyksen piirissä olevia asiakkaita pyritään tiedottamaan erikseen kaksi päivää aiemmin, kuitenkin viimeistään edellisenä päivänä.

Urakoitsijana toimii Jarttu Oy.

LUE MYÖS Särkimyskosken kevyen liikenteen silta pois käytöstä – vesijohto siirretään

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa