Ladataan ilmoitusta
Huittinen 27.7.2021 16:00

Brewerokki soi Huittisissa ensimmäistä kertaa

–Torstaina alamme rakentaa festarialuetta. Toivottavasti sää jatkuu yhtä kesäisenä ainakin vielä viikonlopun yli, Susanna Lehtinen (oik.) ja Henna Pihko toivovat.
–Torstaina alamme rakentaa festarialuetta. Toivottavasti sää jatkuu yhtä kesäisenä ainakin vielä viikonlopun yli, Susanna Lehtinen (oik.) ja Henna Pihko toivovat.
Marja-Liisa Hakanen

Huittisissa järjestetään loppuviikolla ensimmäistä kertaa Brewerokki-tapahtuma, jossa esiintyy tunnettuja suomalaisia artisteja, muun muassa Jukka Poika ja Sani orkestereineen.

Tapahtumapaikkana on Brewer´s Pubin pihapiiri; festarialue rajataan rakennuksen päätyyn ja etuparkkipaikalle.

–Alun perin tapahtuman idea lähti siitä, että asiakkaat pyysivät meitä järjestämään jotain, kun Huittisissa ei ole korona-aika ollut kovin paljon mitään. Lähdimme ensin suunnittelemaan pientä, yksipäiväistä tapahtumaa, mutta tilanne muuttui, kun saimme juontajaksi Juha Kortelaisen, kertoo yrittäjä Susanna Lehtinen Brewersistä.

Kortelainen puolestaan sai mukaan lapsuudenystävänsä Lena Haapalan, jolla on pitkä kokemus SmugglerRok-tapahtuman järjestämisestä Liedossa.

–Lena lähti innokkaasti auttamaan meitä, ja koska hänellä on paljon kontakteja, hän kartoitti, keitä voisimme saada esiintymään näin lyhyellä varoitusajalla. Siinä tämä sitten lähti vähän lapasesta ja nyt meillä onkin isompi tapahtuma kuin ensin ajateltiin.

Brewerokki valtaa pubin perjantaina ja lauantaina iltapäivällä ja jatkuu yöhön saakka. Susanna Lehtinen kuitenkin korostaa, että aamupäivisin pubiin voi edelleen tulla ilman lippua.

Järjestäjät seuraavat tarkkaan koronatilannetta ja viranomaisten päätöksiä, mutta tällä hetkellä Satakunnassa ei ole mitään rajoituksia.

–Meillä on ulkona kevytkatokset ja 800 asiakaspaikkaa. Toivomme, että jokainen seurue pitää huolen itsestään. Kun pysytään omissa porukoissa, saamme hyvän, turvallisen tapahtuman. Jos jotain rajoituksia tulee, aikataulutamme sitten tapahtuman loppumisaikaa uudelleen, Susanna Lehtinen sanoo.

Ulos tapahtuma-alueelle tulee myyntitiski, josta saa ostaa juomia ja ruokaa. Uuteen tapahtumaan on pubissa jo kehitelty rokkilautanen, jossa on muun muassa ribsejä ja salaattia sun muuta festarin henkeen sopivaa ruokaa.

Lehtinen toivoo, että tapahtuma otettaisiin hyvin vastaan ja väki lähtisi liikkeelle. Silloin rokkitapahtumasta voisi tulla perinne.

–Ensimmäinen kerta on aina hiukan harjoittelemista. Sen takia kävijätavoitettakin on vaikea asettaa, mutta jos vaikka 500 henkeä tulisi, se olisi näin alkuun oikein hyvä määrä, hän sanoo.

Tapahtumatiedot

Brewerokki Huittisissa Brewer´s Pubin pihapiirissä 30.-31.7.

Perjantaina esiintyvät Bluegrass-vaikutteilla ja Skiffle-mausteilla ryyditetty rytmimusiikkiorkkesteri Fargo, iskelmällistä rokkabillypoppia soittava Pääesiintyjät, reggaemuusikko Jukka Poika ja bilebändi Buusti.

Lauantaina lauteilla nähdään sastamalalainen bilebändi Hateless, Aikakoneesta tutun Sanin uusi bändi Sani & The Pump, tanssi- ja popmusiikkia tekevä Movetron, rock’nroll-yhtye Melrose ja Heavyrock-klassikoita esittävä Jailbreak.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa