Huittinen 2.2.2021 11:45

Huittisten neljännen koronatapauksen myötä kolmisenkymmentä altistunutta karanteeniin

Tartunnanlähde jäljitetty Pirkanmaalle. Rokotuksia saadaan Huittisiin enemmän ensi viikosta lähtien.

Vt. ylilääkäri Tiia Levonen toivoo, että ihmiset jaksaisivat edelleen pitää kiinni turvaväleistä, hygieniasta ja kasvomaskien käytöstä. Kuvat: Mikko Perttunen
Vt. ylilääkäri Tiia Levonen toivoo, että ihmiset jaksaisivat edelleen pitää kiinni turvaväleistä, hygieniasta ja kasvomaskien käytöstä. Kuvat: Mikko Perttunen
Mikko Perttunen

Huittisissa todettiin viikonloppuna vasta neljäs positiivinen koronatapaus. Koronapositiivinen henkilö ehti altistaa muita muun muassa Brewer’s Pubissa 23.1. ja Liikuntakeskus Spiraalissa 26.1. Altistuneita jäljitettiin Huittisissa viikonloppuna.

–Oireisia on ollut, mutta kaikki heistä ovat käyneet testeissä, ja tulokset ovat olleet negatiivisia, vs. ylilääkäri Tiia Levonen kertoo.

Viikonlopun aikana oireisia altistuneita kävi testeissä kymmenkunta. Kaksikymmentä ihmistä on asetettu karanteeniin Huittisissa. Lisäksi noin kymmenen ulkopaikkakuntalaista on altistuneina karanteenissa.

Maanantaina saatiin myös selville, että tartunta on saatu alkujaan Pirkanmaalta.

Levonen kertoo, että testauskapasiteetti on Huittisissa tällä hetkellä riittävä. Näytteitä otettiin nyt altistumisten vuoksi myös viikonloppuna.

Koronarokotuksia saadaan Huittisiin vielä tällä viikolla aiempaan tapaan 50 kappaletta. Torstaina ja perjantaina terveydenhuollon henkilökunnalle annetaan toisia, tehostavia rokotteita.

–Ensi viikolla rokotteita pitäisi saada tämän hetken tietojen mukaan jo 96 kappaletta ja viikolla seitsemän edelleen enemmän. Silloin pitäisi saada rokotettua jo ympärivuorokautisen hoidon vanhukset niin julkisella kuin yksityisellä puolella, Huittisten hoitotyön johtaja Petteri Männistö kertoo.

Tämän jälkeen rokotusvuorossa ovat kotona asuvat yli 80-vuotiaat.

–Pikkuhiljaa rokotteita alkaa tulla enemmän ja enemmän, Männistö toivoo.

Maanantaina Satakunnan sairaanhoitopiirissä oli ensimmäisen rokoteannoksen saanut noin 4000 henkilöä.

m_koronatilanne viikko 5-1.jpg
Vt. ylilääkäri Tiia Levonen (oik.) kertoo, että toistaiseksi kaikki oireisten viikonloppuna altistuneiden testit ovat olleet negatiivisia. Kuvassa vasemmalla sairaanhoitaja Ella Nieminen.

Männistö toivoo, että ihmiset varaisivat rokotusajan ensisijaisesti sähköisesti, jottei puhelinpalvelu ruuhkautuisi.

–Tämän voi periaatteessa tehdä vaikka rokotettavan läheinen, sillä varaukseen tarvitaan vain perustietoja, Männistö neuvoo.

Toinen mahdollisuus on varata aika puhelimitse. Samassa varausnumerossa on myös kuultavissa tiedote rokotusten etenemisestä ja rokotusvuoroista silloin, kun ajanvaraus ei ole auki.

Tärkeää on myös se, että aikoja varaavat vain ne, jotka ovat rokotusvuorossa. Varauksia seurataankin aktiivisesti.

–Kaikki rokotteet, mitä tänne saadaan, myös heti annetaan. Toivon vain, että ihmiset nyt jaksaisivat vielä pitää kiinni rajoituksista, turvaväleistä, maskien käytöstä ja hygieniasta, Levonen muistuttaa.

Muokattu 2.2.2021 kello 13.04: Korjattu Huittisten koronatapausten määrä kolmesta neljäksi.

Rokotusjärjestys on THL:n suosituksen mukainen ja Huittisissa se tarkoittaa seuraavaa:

1. Todettuja tai epäiltyjä COVID-19-potilaita hoitava henkilökunta

2. Ympärivuorokautisen hoivan henkilökunta ja asukkaat

3. 80-vuotiaat ja sitä vanhemmat sekä samassa taloudessa asuvat omaishoitajat. Samaan aikaan alkaa kotihoidon henkilökunnan, asiakkaiden ja samassa taloudessa asuvien omaishoitajien rokotukset kotihoidon henkilökunnan toimesta.

4. 75–79-vuotiaat ja samassa taloudessa asuvat omaishoitajat

5. 70–74-vuotiaat ja samassa taloudessa asuvat omaishoitajat

6. Alle 70-vuotiaat*, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus, esimerkiksi krooninen vaikea munuaissairaus, vaikea elimistön vastustuskykyä heikentävä tila (elinsiirto, akuutti syöpähoito) ja vaikea krooninen keuhkosairaus.

7. Alle 70-vuotiaat*, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus, esimerkiksi sepelvaltimotauti ja kirroottinen maksasairaus

8. Muu väestö ja muu sote-henkilöstö*

Tällä hetkellä ei rokoteta alle 16-vuotiaita.

*Ryhmiin 6, 7 & 8 odotetaan tarkennuksia.

Huittisten rokotusvarausnumero: 044 772 8321

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 69 e/vuosi.

Tilaa