Ladataan ilmoitusta
Uutiset 19.1.2022 12:00Tilaajille

Viime vuoden lukijan sanoissa elämän kirjo – ”Ihmisyys ja inhimillisyys eivät ole rahassa laskettavia asioita”

Lukijan sanoja kertyi viime vuonna reilut 180. Alkuvuonna kirjoitettiin Lauttakylän tulevasta koulusta. Kesällä puhuttivat kuntavaalien teemat, loppuvuonna nousivat esiin aluevaalien aiheet.

Lukijan kuvia kertyi viime vuoden aikana reilut 40. Valtaosassa kuvista näyttäytyi luonnon ihmeitä. Haikarat Huhtaantien varren pellolla kuvasi toukokuussa Jaana Isotalo
Lukijan kuvia kertyi viime vuoden aikana reilut 40. Valtaosassa kuvista näyttäytyi luonnon ihmeitä. Haikarat Huhtaantien varren pellolla kuvasi toukokuussa Jaana Isotalo
Minna Karru

Tammikuussa Linnea ja Pertti Nurmi muistuttivat, että ennen korona-ajan tuomaa verkkokauppakin on ruokaa voinut tilata. "Myös meillä, pienellä kivijalkakaupalla, oli ’verkkokauppapalvelu’. Tilaukset soitettiin meille puhelimella, ja kirjasimme ne paperille muistiin. Toimitukset hoidettiin kaksi kertaa viikossa itse. Myös noutopalvelu toimi päivittäin. Ruokatoimitukset alkoivat 1990-luvun loppupuolella pienimuotoisesti, mutta laajenivat vuosi vuodelta aina vuoteen 2016 asti, jolloin eläköidyimme."

Tilaajalle

Haluatko lukea koko artikkelin?

Artikkeli on luettavissa Lauttakylä-lehden tilaajille. Voit tilata myös vuorokauden lukuoikeuden kaikkeen lauttakyla.fi sisältöön 3 eurolla.

Voit uusia aiemman tilauksesi käden käänteessä kirjautumalla ensin OmaLauttakylä-palveluun omalla tunnuksellasi.

 

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa