Ladataan ilmoitusta
Uutiset 1.11.2022 09:57

Lauttakylä-lehti jälleen kärkiviisikossa – Lopullinen sijoitus paikallismediakilpailussa selviää ensi viikolla

Lauttakylä-lehti osallistui Vuoden paikallismediakilpailuun 6. huhtikuuta ilmestyneellä numerolla.
Lauttakylä-lehti osallistui Vuoden paikallismediakilpailuun 6. huhtikuuta ilmestyneellä numerolla.

Lauttakylä-lehti on jälleen valittu yksipäiväisten paikallislehtien kärkiviisikkoon Uutismedian liiton järjestämässä paikallismediakilpailussa.

Lauttakylän kilpakumppanit ovat Jämsän seutu, Kalajokiseutu, Perhonjokilaakso ja Uutis-Jousi. Lehtien lopullinen sijoitus selviää 10. marraskuuta Joensuussa pidettävillä Suurilla Lehtipäivillä.

–Siihen asti saadaan jännittää, miten meidän käy, mutta jo viiden kärkeen pääseminen valtakunnallisessa kilpailussa on meille palkinto. Varsinkin, kun kaikki kilpakumppanimme ovat isojen konsernien paikallislehtiä, joilla on aivan erilaiset taustaresurssit kuin itsenäisellä, pienellä lehdellä, päätoimittaja Marja-Liisa Hakanen toteaa.

–Lehti onnistuu tuomaan uutisaiheet lukijoitaan lähelle. Selkeässä taitossa on virkistävää vaihtelevuutta ja kokeilevuutta, toteaa tuomaristo perusteluissaan Lauttakylän valinnasta kärkiviisikkoon.

Kilpailun tuomaroinnista vastasivat Jyväskylän yliopiston journalistiikan ja suomen kielen opiskelijat ohjaajinaan Lauri Haapanen ja Ville Manninen sekä päätoimittaja Mirja Linnemäki ja toimittaja Hanna Parhaniemi.

Viime vuonna Lauttakylä sijoittui kilpailussa kolmanneksi, ja myös vuosina 2010 ja 2011 lehti oli kolmen parhaan joukossa.

–Joka vuosi ei ole ihan kärkisijoja tullut, mutta kärkeä olemme hätyytelleet useasti tai olleet ainakin kymmenen parhaan joukossa, Hakanen iloitsee.

Uutismedian liiton vuosittain järjestämään Paikallismediakilpailuun voivat osallistua liiton jäsenlehdet. Tänä vuonna kilpailuun osallistui 70 lehteä.

–Paikallislehtien vahvuudet, oma paikkakunnan asioiden vahva ja laadukas uutisointi sekä turvallisen paikallisen keskustelun alustana oleminen, näkyivät jälleen kilpailuun osallistuneissa lehdissä. Kärkeen sijoittuneet lehdet onnistuivat perustehtävässään erinomaisesti niin verkossa kuin printissä, Uutismedian liiton järjestöpäällikkö Ilona Hannikainen kertoo.

Suurilla Lehtipäivillä Joensuussa palkitaan myös kaupunkilehtien parhaimmisto.

Käy lukemassa kilpailulehti täältä.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa