Ladataan ilmoitusta
Uutiset 30.5.2023 12:45

Ammattikoulu Sataedusta valmistui 23 huittislaista

Sataedun logo
Sataedun logo

Sataedun eri toimipisteistä valmistui tänä vuonna 23 huittislaista ja kahdeksan sastamalalaista. Alla lueteltuna kaikki valmistuneet aloittain ja eri Sataedun toimipisteet eroteltuna.

Sataedu Harjavalta

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta lähihoitajaksi valmistui neljä huittislaista: Nina Koski, Piia Reunanen, Iia Rönnqvist ja Riikka Tiuttu. Koski erikoistui sairaanhoitoon ja huolenpitoon, Reunanen ja Rönnqvist ikääntyvien hoitoon ja kuntoutumiseen sekä Tiuttu lasten ja nuorten kasvatukseen ja hoitoon.

Hoiva-avustajaksi samasta tutkinnosta valmistuivat huittislainen Pasi Lehtinen ja sastamalalainen Iida Uusi-Seppä.

Sataedu Huittinen

Logistiikan perustutkinnosta yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi valmistui seitsemän huittislaista: Jaakko Kaija, Tero Lampila, Kim Rantala, Juuso Teiksala, Juho Tolkki, Aleksi Tuominen ja Elias Virtanen. Myös sastamalalainen Eero Sakari valmistui samalta alalta.

Sataedu Kankaanpää

Logistiikan perustutkinnosta autonkuljettajaksi valmistui sastamalalainen Veeti Salonen.

Ruokapalvelujen ammattitutkinnosta suurtalouskokiksi valmistui huittislainen Nataliia Osibchuk.

Sataedu Kokemäki

Autoalan perustutkinnosta ajoneuvoasentajaksi valmistui neljä huittislaista: Arttu Hyvönen, Samu Lehtinen, Kaapo Leikkanen ja Valtteri Rekikoski.

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinnosta toimitilahuoltajaksi valmistui sastamalalainen Khalid Samarai.

Rakennusalan perustutkinnosta talonrakentajaksi valmistui huittislainen Kristian Vesamäki.

Taideteollisuusalan perustutkinnosta artesaaniksi valmistui huittislainen Rosa Vainio.

Sataedu Ulvila

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta lähihoitajaksi erikoistuen mielenterveys- ja päihdetyöhön valmistui huittislainen Leonard Grönstrand.

Lähihoitajaksi uudelta osaamisalalta erikoistuen suunhoitoon valmistui sastamalalainen Ilona Ryömä.

Sähkö- ja automaatioalan perustutkinnosta sähköasentajaksi valmistui huittislainen Ari-Pekka Salonen.

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnosta koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajaksi valmistui huittislainen Tanja Karttinen.

Vanhustyön erikoisammattitutkinnosta muistihoitajaksi (EAT) valmistui sastamalalainen Riikka Violin ja samasta tutkinnosta saattohoitajaksi (EAT) valmistuivat sastamalalainen Hanna Jokiniitty ja huittislainen Niina Roukka.

Poistettu Kalle Kärkkäinen listauksesta, koska hän onkin harjavaltalainen 31.5. klo 8.15

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa