Ladataan ilmoitusta
Huittinen 23.11.2021 13:21

Huittisten kaupungin yleisötilaisuuksiin koronapassilla

Kuvituskuva: Lauttakylä-lehti
Kuvituskuva: Lauttakylä-lehti

Huittisten kaupunki tiedottaa, että se ottaa koronapassin käyttöön omissa yleisötilaisuuksissaan. Passi vaaditaan 16 vuotta täyttäneiltä.

Myös negatiivinen koronatestitulos viimeisen 72 tunnin ajalta hyväksytään.

Päätöksen taustalla on Lounais-Suomen Aluehallintoviraston päätös, jonka mukaan yleisötapahtumien henkilömäärä on rajoitettava 50 henkilöön tai järjestäjän on otettava käyttöön koronapassi. Määräys on voimassa 22. joulukuuta saakka.

Kaupungin tiedotteessa todetaan, että yleisötapahtumiin tulevat joutuvat esittämään voimassa olevan koronapassin ovella. Yleisön pitää varautua esittämään tarvittaessa myös henkilöllisyystodistus.

Alle 18-vuotiaat voivat todistaa henkilöllisyytensä koronapassin käytön yhteydessä esimerkiksi Kela-kortilla tai vanhempien antamalla luotettavalla vakuutuksella iästä.

Koronapassina toimii Omakanta-sivulta ladattava EU:n digitaalinen koronatodistus, jonka voi ladata osoitteesta kanta.fi. Passin voi näyttää kännykän näytöltä tai se voi olla tulostettuna paperille.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 69 e/vuosi.

Tilaa