Airsoftissa elämyksellisyys on tärkeä osa harrastusta

05.07.2019 - 05:05 Mikko Perttunen
Huittisiin kerääntyi kesäkuun viikonloppupeliin lähes neljäkymmentä osallistujaa. Satakunnan airsoft-yhdistyksessä on reilut sata harrastajaa.

Konsta Kekki on Satakunnan airsoft ry:n hallituksen jäsen ja somevastaava sekä Huittisten pelipaikan vastuuhenkilö. Vanhan maatalon pihapiiriin Raijalaan tehty pelialue on yhdistyksen alueella toiseksi uusin, aiemmin Huittisissa ei pelaamaan päässyt.

Airsoft puolestaan on Japanissa kehitetty taistelupeli, jossa jousi-, sähkö-, kaasu- tai paineilmatoimisilla aseilla ammutaan halkaisijaltaan kuuden millimetrin kokoisia muovikuulia. Pelimuotona voi olla esimerkiksi vihollisen eliminointi tai lipunryöstö. Erilaisia skenaarioita voidaan kehittää periaatteessa loputtomasti.

–Moni sekoittaa lajin värikuulasotaan. Värikuulasta jää jälki, tämä perustuu rehellisyyteen, sillä osuma ilmoitetaan itse. Värikuulasota on myös kilpailullisempaa, kun taas airsoftissa varustelu ja elämyksellisyys nousevat merkityksellisemmiksi, Kekki sanoo.

Tämä on helppo huomata jo pelaajien varusteista. Maastoasuja, maihareita ja armeijaylijäämää, aseetkin ovat autenttisen näköisiä.

 

 

Lue "sotakirjeenvaihtajan" juttu tämän viikon Lauttakylä-lehdestä.
Lauttakylä-lehden voi tilata täältä.
Oletko jo ladannut Lauttakylä-lehden Raitti-mobiilisovelluksen?

 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.