Finaalipettymys löylyteltiin pois

24.04.2019
Kuten kaikki varteenotettavat urheilujoukkueet, matkusti Lauttakylänkadun Oilerskin lopputurnaukseen isolla bussilla ja parhaat päällä.

Jääkiekkoseura Lauttakylänkadun Oilers uusi tänä vuonna Alasatakunnan Hokiliigan hopeasijansa.

−Tosissaan lähdettiin heti kauden alusta kultaa jahtaamaan. Viime vuonna päästiin finaaliin runkosarjan pohjilta, ja hävittiin vain maalilla. Kesällä tehtiin sitten tiukasti töitä ja oltiin aktiivisia draftrintamalla, joukkueen kapteeni Ilari Korpela kertoo. (..)

Hyvän runkosarjan jälkeen lopputurnaukseen lähdettiin isolla profiililla pikkutakit päällä, kovat kaulassa ja ilmeisesti myös henkselit paukkuen, sillä välierä osoittautui odotettua tiukemmaksi. Finaalipaikka irtosi vasta rankkareiden jälkeen.

Loppuottelukaan ei alkanut ruusuisesti:
−Ekan erän jälkeen olimme 2−0-tappiolla. Keräsimme itsemme toiseen erään, tulimme tasoihin ja menimme ohi.

Vastustaja iski kuitenkin pelin uudelleen tasoihin vielä viime minuutilla. Kun jatkoaika ei tuonut tulosta, joutui Oilers jälleen rankkarikisaan. Siinä mestaruus valui käsistä Eurajoelle.

−Todella pienistä marginaaleista nämä ovat kiinni. Henkinen kasvu on kuitenkin ollut valtava. Ensi kaudella, mikäli sarja vain järjestetään, ei oikein pysty ottamaan enää väliloikkaa. Jos eteenpäin halutaan mennä, on mestaruus ainoa mahdollisuus.

Hopeaakin toki muistettiin juhlia.
−Ensin oli sellaista pientä katkeruutta ilmassa, mutta kyllä se saatiin siitä saunottua pois. Loppuillasta oltiin hyvällä mielellä liikenteessä.

 

 

Lue juttu loppuun tämän viikon Lauttakylä-lehdestä, joka ilmestyy poikkeuksellisesti torstaina
Lauttakylä-lehden voi tilata täältä.
Oletko jo ladannut Lauttakylä-lehden Raitti-mobiilisovelluksen?

 

Urheilulajit: