Kyösti Arovuori on maatalous- ja metsätieteiden tohtori, joka on työskennellyt maa- ja elintarviketalouden tutkimusjohtajana ja maatalousekonomistina Pellervon taloustutkimus PTT:ssä, tutkijana Helsingin yliopistossa ja vierailevana tutkijana Illinoisin yliopistossa Yhdysvalloissa. Päättäjille politiikkasuosituksia työkseen laativa Arovuori on nykyään Reinu econ Oy:n yrittäjä.

Teema 25.3.2024 06:00

Maatalousekonomisti Kyösti Arovuori: ”Suomen maataloudelta puuttuu visio”

Suora puhe ja avoin keskustelu asioita, joita Suomen maatalouspolitiikassa Kyösti Arovuoren mukaan kaivattaisiin.

Heli Lehtelä

–Maatalouspolitiikka näyttäytyy tällä hetkellä kummallisena, koska maailma on muuttunut ja samaan aikaan maatalouspolitiikka ei ole pysynyt muutoksen perässä. Ylipäätään se, mitä alan suhteen tavoitellaan, on hukassa, toteaa ekonomisti Kyösti Arovuori Reinu econ Oy:stä.

Hän toteaa, että ylipäätään maataloudesta puhutaan useimmiten vain kahdella vaihtoehtoisella tavalla.

–Joko maataloustuet koetaan epäreiluina ja niiden oikeutus kyseenalaistetaan tai sitten puhutaan siitä, kuinka kurjaa alalla on, kun maataloustyöllä ei tienaa elantoa ja viljelijät ovat investointiensa myötä tiloillaan velkavankeina. Keskusteluun osallistuva ei voi selvitä voittajana kummassakaan leirissä, eikä keskustelu varsinaisesti tee edes hyvää maatalousalalle.

Arovuori muistuttaa, että samaan aikaan, kun tilojen määrä on suurin piirtein puolittunut vuosituhannen alusta alkaen, tuotetaan elintarvikkeita Suomessa edelleen saman verran kuin aiemmin.

–Pienempi määrä tiloja tuottaa saman verran maitoa, vilja ja lihaa kuin aiemminkin. Tuotanto on nyt tehokkaampaa ja isolle joukolle tiloja maatalous on kannattava elinkeino.

Maatalousalan tuottavuus on kuitenkin asia, jota monet pohtivat esimerkiksi ammatinvalintaa tehdessään. Usko tulevaisuuteen ja maatalouspolitiikkaan sen viitoittajana on lujilla.

–Nykyinen politiikka on säilyttävää, niin Suomessa kuin EU:ssakin. Fine, jos ollaan tyytyväisiä tilanteeseen, eikä haluta muutosta. Mutta jos ei olla, niin sitten pitäisi löytää jokin visio tai visioita, joita kohti kulkea. Pitäisi päättää, mitä Suomessa halutaan tuottaa jatkossa ja tehdä ero elinkeinopolitiikan ja maaseutu- tai sosiaalipolitiikan välillä, mikäli halutaan maatalouden tuottavuus nousuun. Toisin sanoen tavoitteet pitäisi erottaa elinkeinopolitiikasta.

”Tuottajat joutuvat neuvottelemaan tilanteessa, jossa heidän on useimmiten pakko myydä tuotteensa Suomen rajojen sisäpuolella. Kaupan neuvotteluvalttina on, että kotimaisten toimijoiden lisäksi se voi aina kilpailuttaa tuotteensa myös ulkomailla. Siksi suomaisten elintarvikkeiden vientiä olisi kehitettävä.”
— Kyösti Arovuori —

EU-tukien ehdollisuutta tulisi Arovuoren mukaan lisätä edelleen.

–Nyt uuden CAP-kauden alettua tänä vuonna, ehdollisuus onkin lisääntynyt huomattavasti. Korvauksia pitäisi mielestäni maksaa saavutetuista tuloksista, ei pelkästään toimenpiteiden tekemisestä. Tuilla pitäisi hakea vaikuttavuutta. Toisin sanoen niitä pitäisi maksaa tuloksiin perustuen, Arovuori toteaa viitaten niin Suomen kansalliseen kuin Euroopan unioninkin maatalouspolitiikkaan.

Oman mausteensa maatalousalan liemeen tuo Suomen pienessä markkinassa toimiva erittäin keskittynyt kauppa, jolla on neuvotteluetu suhteessa tuottajiin.

–Tuottajat joutuvat neuvottelemaan tilanteessa, jossa heidän on useimmiten pakko myydä tuotteensa Suomen rajojen sisäpuolella. Kaupan neuvotteluvalttina on, että kotimaisten toimijoiden lisäksi se voi aina kilpailuttaa tuotteensa myös ulkomailla. Siksi suomaisten elintarvikkeiden vientiä olisi kehitettävä.

Kysyntä lopulta määrää, mitä kuluttajat haluavat kuluttaa ja paljonko he siitä haluavat maksaa.

–Tuilla ylläpidetään esimerkiksi nyt aivan liian suurta luomusektoria suhteessa luomun markkinakysyntään. Ja koska markkina on yliarvioitu, joutuvat tuottajat myymään luomutuotteensa usein miltei tavanomaisesti tuotetun hinnalla. Luomu ei muutenkaan voi olla itse tavoite. Se on väline esimerkiksi tavoitteille kemiallisten kasvinsuojeluaineiden tai fossiilipohjaisten tuotantopanosten käytön vähentämiselle.

Tuontituotteista kauppojen hyllyillä Arovuori ei ole pahoillaan.

–Kuluttajilla pitää olla valinnanvaraa ja heille pitää kehittää tuotteita, joita he haluavat. Tässä esimerkiksi maitosektori ja Valio ovat onnistuneet Suomessa. Lihapuolella voitaisiin ottaa oppia heistä. Siellä ei nyt mene ollenkaan hyvin.

Arovuori kytkisi tutkimuksen lähemmäs käytäntöä.

–Hyvä esimerkki on kipsin levittämisen peltolohkoille, jotka rajautuvat vesistöön. Tuottajat saavat teollisuudessa syntyvää kipsiä veloituksetta lohkoilleen. Alun perin kipsin kyky pidättää ravinteita huomattiin tutkimuksessa.

–Ylipäätään maatalouden on sopeuduttava maailman menoon, eikä kuviteltava, että jokin muutos olisi tulossa.

Maatalousekonomisti toivoo tuottajien käynnistävän rakennemuutoksen

–Ruuan tuotanto on katsottu niin tärkeäksi asiaksi, että sitä pitää ohjata yhteisellä maatalouspolitiikalla niin kansallisesti kuin EU-tasollakin, Kyösti Arovuori toteaa.

Euroopan unionissa, joka on maailman suurin maatalousmarkkina, asia on katsottu jopa niin merkittäväksi, että maatalouspolitiikka on ainoa sektoripolitiikka, jonka toimeenpano rahoitetaan yhteisestä budjetista. Esimerkiksi EU:n yhteistä sosiaalipolitiikkaa ei ole.

–Sen vuoksi ihmiset usein ihmettelevät, miksi maatalouden budjettiosuus on edelleen lähes kolmasosan EU:n budjetista.

EU:n maatalouspolitiikka ei ole järin notkeaa. Kuva: Pixabay

Ei voida kuitenkaan todeta, että systeemi on erityisen hyvä. Maatalouspolitiikan laiva on kovin hidas kääntymään.

–Täytyisi tunnustaa, että poliittinen järjestelmämme on liian kankea ja se pitää uudistaa. Nykyisellään se ylläpitää maatalouden kannattamattomuutta.

Arovuori näkee Ukrainan mahdollisessa EU-jäsenyydessä mahdollisuuden muuttaa EU:n maatalouspolitiikka tervehdyttäväänkin suuntaan.

–Ehkä siinä kohtaa EU:ssa voitaisiin luopua suorista tulotuista, jotka eivät kohtele tasapuolisesti kaikki jäsenmaita. Suurimman hyödyn saavat edelleen EU:n vanhat, eli ennen vuotta 1995 jäseniksi liittyneet, jäsenmaat. Tällä tavalla voitaisiin siirtymäaikana myös rahoittaa Ukrainan liittymistä jäseneksi.

Ilman julkista turvaa ei Arovuori kuitenkaan maatalousalaa jättäisi.

–Tukien sijaan tarvitsemme nykyistä parempaa vakuutusturvaa erilaisia odottamattomia tilanteita varten kuten Yhdysvalloissa. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen takia erilaiset luonnonkatastrofit tulevat yleistymään. Jos turvaa ei ole, käy kylmät.

EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan Suomi voi vaikuttaa vain yhtenä jäsenmaana. Sen sijaan oma kansallinen politiikkakin kaipaisi vahvaa reivaamista.

–Nyt kun ajaudutaan vaikeuksiin, on ratkaisu aina automaattisesti kriisipaketti. Maatalouden kentän suurin ongelma on, että sillä ei sallita muutosta. Suomen maatalouspolitiikalta puuttuu visio.

Asian muuttamiseksi asioista olisi alettava puhua suoraan ilman, että kukin etujärjestö ja etujärjestöjen sisäiset ryhmät ajavat pelkästään omaa etuaan.

–On esimerkiksi käsittämätöntä, että pohjoisemman Suomen naudanlihan tuottajat vastustavat tukimuutoksia, jotka parantavat eteläisen Suomen naudanlihantuottajien asemaa ilman, että heidän oma asemansa muuttuu lainkaan.

”Ylipäätään maatalouden on sopeuduttava maailman menoon, eikä kuviteltava, että jokin muutos olisi tulossa.”
— Kyösti Arovuori —

Loppujen lopuksi Arovuori näkee, että ainoastaan suomalaiset tuottajat itse voivat lopulta aloittaa muutoksen, jolla koko ala saataisiin tuotua kestävällä tavalla tähän päivään. Tavalla, joka toisi tuottajille toimeentulon ja takaisi tuotteiden laadun.

–Tämä on yhteiskunnan rakenteisiin liittyvä kysymys. Ihmiset saavat täällä ihan itse valita, missä he haluavat asua ja suurin osa haluaa ihan vapaaehtoisesti muuttaa kaupunkeihin. Ei heitä pakoteta siihen. Samaan aikaan maatilojen määrä vähenee ja lopettavat tuottajat etsivät töitä. Maatalouden pitää sopeutua, eikä kuvitella, että tulossa on muutos.

Arovuori toteaa, että sille väestölle, jolle maataloudella on edellytykset luoda työtä, olisi saatava työmäärän nähden toimeentulo, jolla voi pärjätä ja elää hyvin. Samaan aikaan työvoimaresurssia vapautuu lopettavilta maatiloilta.

–Jos minä saisin päättää millainen maataloussektori Suomessa on vuonna 2050, niin yhteistyötä tehtäisiin paljon laajemmin. Esimerkiksi, jos nyt jokainen viljelijä päättää itse ottaako kipsiä jokivarressa sijaitsevalle pellolleen, niin sitä jaettaisiin koko jokivarteen kerralla.

–Maatilatkin ovat yrityksiä. Useampi maatila voisi perustaa yhdessä osakeyhtiön, jossa työt voitaisiin aikaa osakkaiden kesken. Yksi hoitaisi vaikka traktorityöt ja toinen hankinnat. Ja koska kaikki olisivat mukana omalla peltoalallaan, haettaisiin tuetkin yhdellä haulla ja pärjättäisiin yhdellä viljelykierrolla. Tämä pienentäisi riskiä vaikka sairastumistapauksissa. Ja jos joku haluaisi lopettaa, niin hänet voitaisiin ostaa yrityksestä ulos.

Arovuori näkee, että toiminnan volyymin kasvaessa, myös lopettavien viljelijöiden ammattitaidolle olisi kysyntää.

–Jos vaikka neljä tilaa, joilla on nyt 70 lehmää yhdistäisivät voimansa, kapasiteettia voitaisiin nostaa sellaiselle tasolle, että olisi on varaa palkata henkilöstöäkin. Ylipäätään kaikkea ei tarvitse tuottaa itse, vaan esimerkiksi rehut voitaisiin ostaa yhteistyötilalta.

Eräs asia, mikä kismittää maatalousekonomistia, on puhe ruokaturvasta.

–Se, että Suomessa tuotetaan ruokaa on tärkeää. Suomesta ei kuitenkaan lopu ruoka, edes silloin jos Suomesta loppuisi ruuan tuotanto. Eikä sekään ole loppumassa mihinkään. Turhien uhkakuvien maalailu voitaisiin lopettaa. Itse asiassa ei ole realismia myöskään luoda sellaista kuvaa, että Suomesta loppuisi ruuan tuotanto poliittisten päätösten vuoksi.

LUE MYÖS: Sukupolvenvaihdokseen valmistautuva Juho Moisio uskoo kotimaiseen maatalouteen – kunhan ruuan tulonjako saadaan reilummaksi