Ladataan ilmoitusta

Manserockari Matti Mikkonen on musikaalin Juice

Opiskelupiireissä Tampereella Juice tapasi Mikko Alatalon ja Harri Rinteen, heidän ystävyytensä muutti suomalaista musiikkimaailmaa. Musikaalissa Juicea näyttelee Matti Mikkonen. Kuva: Suomen musiikkiteatteri
Opiskelupiireissä Tampereella Juice tapasi Mikko Alatalon ja Harri Rinteen, heidän ystävyytensä muutti suomalaista musiikkimaailmaa. Musikaalissa Juicea näyttelee Matti Mikkonen. Kuva: Suomen musiikkiteatteri

Suomen musiikkiteatterin uutuusmusikaali Viidestoista yö on Juicen tarina.

Juicea esittää muusikko Matti Mikkonen. Hän on manserockari isänsä, Popedan alkuperäiskitaristin Arwo Mikkosen tapaan. Matti Mikkonen on luonut kansainvälistä uraa muun muassa Bloodpit-yhtyeen keulakuvana sekä omalla soolobändillään Matthau Mikojan Band.

Viime vuodet hän on keskittynyt soolokeikkojen ohella musiikkiteatteriin. Suomen musiikkiteatterin Kirka-musikaalissa hän oli Sammy Babitzin.

Teatterin tiedotteessa todetaan, että musikaalissa tehdään aikamatka Juicen ja hänen ystäviensä maailmaan. Juicen suurimpien klassikoiden lisäksi esitetään esimerkiksi Mikko Alatalon tuotantoa, Manserockin parhaita paloja, ja Tuuliajolla-risteilyn hulvattomia yhtyeitä.

Nimikappaleen lisäksi musikaalissa kuullaan muun muassa kappaleet Rakkauden haudalla, Syksyn Sävel, Marilyn, Jyrki Boy, Mä maalaispoika oon, Hän hymyilee kuin lapsi, Kaksoiselämää, Musta aurinko nousee, Paperitähdet, Aamu alkaa A:lla ja Pidetään ikävää.

Musikaali esittelee Juicen, joka oli itsetietoinen, rakastettava ja samalla vaikea taiteilijapersoona, joka eli boheemia taiteilijaelämää. Hänen elämäänsä kuuluivat monet syvät rakkaudet, niiden päättymiset ja runsas alkoholinkäyttö.

Tapahtumatiedot

Viidestoista yö -musikaali Risto Ryti -salissa pe 18.11. klo 19

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa