Ladataan ilmoitusta

”Akuutin suruvaiheen jälkeen voi olla vaikea löytää uutta tapaa jatkaa elämää” – Seurakunnan sururyhmissä uusia tuulia

Huittisten seurakunta järjestää sururyhmiä, joissa käsitellään läheisensä menettäneiden surua. Kuvituskuva: Pixabay
Huittisten seurakunta järjestää sururyhmiä, joissa käsitellään läheisensä menettäneiden surua. Kuvituskuva: Pixabay

Leskeksi jääneille järjestetään nyt toisen kerran oma ryhmänsä. Uutena alkaa ryhmä, jossa surua käsitellään luovin menetelmin. Suunnitteilla on myös leskien matalan kynnyksen, ei ryhmämuotoinen, klubitoiminta.

Ryhmät eivät ensisijaisesti ole akuuttia surua käsitteleviä ryhmiä, vaan läheisen menettämisestä on hyvä olla kulunut jo jonkin aikaa. Varsinainen sururyhmä läheisensä menettäneille alkaa tammikuussa.

Tuen merkitys ja vertaistuen arvo korostuvat suurissa elämänmuutoksissa. Huittisten seurakunta järjestääkin tänä syksynä jälleen ryhmän leskeksi jääneille.

–Erityisen suuri tarve tuelle on silloin, kun kyseessä on puolison menetys. Varsinkin kun vuosikymmeniä jatkunut parisuhde päättyy puolison kuolemaan, akuutin suruvaiheen jälkeen voi olla vaikea löytää uutta tapaa jatkaa elämää, tietää ryhmän ohjaaja, diakoniatyöntekijä Kaisa Vehmaa.

Vehmaa kertoo, että ryhmässä käydään läpi muuttunutta elämäntilannetta, ja etsitään yhdessä uusia tapoja jatkaa eteenpäin. Vertaistuen kautta siihen saadaan rohkaisua.

–Ryhmässä on varattu aikaa jokaisella kerralla myös keskinäiselle vuorovaikutukselle, rupattelulle ja kahvittelulle.

Leskeksi jääneiden ryhmä alkaa 10. lokakuuta Huittisten seurakuntakeskuksen Helena-salissa. Loppuvuoden aikana on viisi kokoontumiskertaa.

Uutena toimintamuotona on Surun värit ja kuvat -ryhmä.

–Läheisen kuoleman jälkeen seuraava suru on pitkä prosessi, joka tarvitsee oman aikansa. Jokainen meistä suree omalla tavallaan ja oman aikansa. Suru etenee ihmisessä vähitellen, eikä ole kahta samanlaista tapaa surra. Suru ja kipu kertovat – rakastamme yhä, Kaisa Vehmaa sanoo.

Surun värit ja kuvat -ryhmässä lähestytään ja käsitellään surua luovia menetelmiä hyödyntämällä ja myös keskustelemalla. Voimavaroja surun matkalla etsitään yhdessä.

Marjo Mäen ja Minna Palosen ohjaama ryhmä kokoontuu torstaisin Huittisten seurakuntakeskuksen Helena-salissa. Aloituskerta on 12. lokakuuta. Loppuvuoden aikana on neljä muuta kokoontumista.

Ryhmiin on ennakkoilmoittautuminen.

Leskeksi jääneiden ryhmä alkaa ti 10.10. klo 14–15.30 Huittisten seurakuntakeskuksen Helena-salissa

Surun värit ja kuvat -ryhmä alkaa to 12.10. klo 17–18.30

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa