Ladataan ilmoitusta

Unelmien huone voi olla juurakossa – piirustuskisassa kaikki oli mahdollista

Huone Sisu-Topias Sorvarin tapaan. Sorvari oli yksi Pellonpuiston koulun kunniamainituista.
Huone Sisu-Topias Sorvarin tapaan. Sorvari oli yksi Pellonpuiston koulun kunniamainituista.
Minna Karru

Huoneessa on nyt huoneita.

Huittisten kirjaston Hermanni-saliin on koottu joulukuun ajaksi taideseura Indigon kuvataidekilpailun parhaimmiston töitä. Esi- ja peruskoululaisille tarkoitetussa kilvassa taiteiltiin tänä vuonna oma huone, joko todellinen tai unelmahuone.

Kilpailuun palautettiin reilut neljäsataa työtä.

–Osallistujia oli todella paljon. Raadin tehtävä oli siis erittäin haastava, sillä mukana oli todella upeita, taiteellisesti ja teknisesti tasokkaita töitä, varsinkin Pellonpuiston koulun oppilaiden töiden taso on todella korkea, joten heille jaoimme useamman kunniamaininnan. Kaikkia emme kuitenkaan voineet palkita, mutta toivomme kaikkien osallistujien jatkavan harrastusta taiteen parissa, summaa Indigon puheenjohtaja Sirpa Luukkonen.

Hänen lisäkseen raadissa olivat Indigon hallituksen jäsenet Tarja Eklöf, Anuliisa Koskisuo, Arto Perkola ja Taini Rantanen sekä Indigon jäsen Katja Kankaanranta.

k_indigo koskialho r.JPG
Kuninkaisten päiväkodin eskarilaisen Hilma Koskialhon työ oli raadin mielestä esiopetuksen ykkönen.
k_indigo hahko r.JPG
Lauttakylän koulua käyvän Joanna Hahkon huone voitti 1.-3-luokkalaisten sarjan.
k_indigo toivonen r.JPG
Lauttakylän koulun oppilaan Helmi Toivosen piirros oli ensimmäinen luokat 4–6-sarjassa.
k_indigo järvenpää r.JPG
Pellonpuiston koulun oppilaiden töistä parhaaksi valittiin Kiira Järvenpään huone.

Sarjoja piirustuskisassa oli neljä: esikoululaiset, 1.–3. luokka, 4.–6. luokka ja 7.–9. luokka.

Esiopetuksesta osallistui Kuninkaisten päiväkodin esiopetus. Peruskouluista osallistuivat Lauttakylän, Loiman, Sallilan, Sammun, Suttilan ja Pellonpuiston koulut.

Luukkosen mukaan raati pyrki valinnoissaan huomioimaan muun muassa tekijöiden hyviä oivalluksia sekä erilaisten välineiden, värien ja työskentelytekniikoiden käyttöä.

Esikoululaisten paras oli Hilma Koskialho. 1.-3.-luokkalaisten ykkönen oli Joanna Hahko Lauttakylän koulusta. 4.-6-luokkalaisten kärjessä oli Lauttakylän koulun Helmi Toivonen. Pellonpuiston koululaisista raati valitsi ensimmäiseksi Kiira Järvenpään.

k_indigo kunniamaininta valtanen.JPG

Palkitut sarjoittain

Esiopetus, Kuninkaisten päiväkodin esiopetus: 1) Hilma Koskialho, 2) Hilla Lehtinen, 3) Minttu Orpana; kunniamaininta: Ilana Kiuru

Luokat 1–3: 1) Joanna Hahko Lauttakylän koulu, 2) Nella Rekola Lauttakylän koulu, 3) Janna Nurminen Lauttakylän koulu; kunniamaininta: Alma Koskialho Lauttakylän koulu

Luokat 4–6: 1) Helmi Toivonen Lauttakylän koulu, 2) Iitu Peurala Sammun koulu, 3) Artem Nechepurenko Lauttakylän koulu; kunniamaininta: Juho Valtanen Sallilan koulu

Luokat 7 – 9, Pellonpuiston koulu: 1) Kiira Järvenpää, 2) Darina Osibchuk, 3) Mila Rekikoski; kunniamaininnat: Erika Sorjamäki, Mari-Liis Rist, Julia Leppäsilta, Minja Kolehmainen ja Sisu-Topias Sorvari

Tapahtumatiedot

Näyttely Huittisten kirjastossa joulukuun ajan

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa