Ladataan ilmoitusta

Näyttelyn sormenjäljet eivät ole rikostutkijoita varten

Vilho Sampolahti (vas.) teki näyttelyyn legoista robotin ja Tatu Ahlbom kuljetussäiliön ja kuljetuslaitteen. –Ensin tekeminen oli vaikea, mutta sitten siihen pääsi sisälle, Tatu toteaa. Kuvat: Minna Karru
Vilho Sampolahti (vas.) teki näyttelyyn legoista robotin ja Tatu Ahlbom kuljetussäiliön ja kuljetuslaitteen. –Ensin tekeminen oli vaikea, mutta sitten siihen pääsi sisälle, Tatu toteaa. Kuvat: Minna Karru
Minna Karru

”Minä tein tuon.” ”Ja minä tämän.”

Tyytyväisiä huudahduksia kuului Huittisten pääkirjastossa viime viikolla, kun Nappulanurmen päiväkodin viisivuotiaat Nopat kävivät tutustumassa näyttelyyn, jonka kaikki nappulanurmelaiset ovat ihan itse tehneet.

menoksi_nappulanurmi11.JPG
menoksi_nappulanurmi2.JPG
–Konkreettisesti jokaisen nappulanurmelaisen, lapsen ja aikuisen, sormenjälki löytyy "meidän puusta", varhaiskasvatuksen opettaja Sanna Lähdeniemi kertoo.

Varhaiskasvatuksen opettajan Sanna Lähdeniemen mukaan näyttelyteoksia tehtiin tosissaan, mutta ei vakavissaan, eikä ryppyotsaisesti. Näyttelyn nimeksikin annettiin Kasvun ja leikin riemua.

–Näyttelyntekoon ryhdyttiin jo viime syksynä. Lasten ideoita, aloitteita kuunneltiin tarkalla korvalla, ja niitä ryhdyttiin yhdessä laittamaan toteen.

Lähdeniemi sanoo, että Nappulanurmen aikuisetkin oppivat paljon siitä miten rikas ja rajaton mielikuvitus lapsilla on.

Toinen aikuisten opetus oli se, että aika on aina loppua kesken, vaikka aloittaisi miten hyvissä ajoin tahansa.

–Ja nälkäkin tässä kasvaa syödessä. Ensinhän me olemme laittaneet lasten töitä esiin ikkunoihin niin, että ohikulkijat ovat voineet niitä katsoa. Nyt olemme oikeassa näyttelypaikassa kirjastossa, ja täällä tuntuu, että vielä enemmän ja hienommin olisi voinut tehdä, Lähdeniemi selittää.

menoksi_nappulanurmi3.JPG
Nopat-ryhmän eli viisivuotiaiden viskari-ryhmä keksi näyttelyä varten sadun, jonka he myös kuvittivat. Seinälle kiinnitettynä kokonaisuus näytti tosi hienolta.
menoksi_nappulanurmi6.JPG
Sadun kuvitukseksi Alina Mattila (vas.) piirsi lentokoneen, Vilja Vehmaa tanssivat noppalaiset ja Onni Mattila joulupukin reen täynnä lahjoja.
menoksi_nappulanurmi5.JPG
Alina Mattilan piirtämää lentokonetta lensivät Elina ja Siiri, perämiehenä oli Eeva. Lentävä kolmikko on Alinan ryhmän aikuisten joukko. –Ihan näköisiä, Sanna Lähdeniemi sanoo kollegoistaan.

Töitä on näyttelyssä niin 1–2-vuotiailta Helmet-ryhmäläisiltä, 2,5-3-vuotiailta Nallet-ryhmäläisiltä, 3–4-vuotiailta Hyrrät-ryhmäläisiltä sekä viisivuotiailta Nopat-ryhmäläisistä. Teokset ponnistavat Lähdeniemen mukaan varhaiskasvatussuunnitelman oppimisen alueilta: kielten rikas maailma, ilmaisun monet muodot, minä ja meidän yhteisömme, tutkin ja toimin ympäristössä sekä kasvan, liikun ja kehityn.

Meidän puu -teoksen tekemiseen otti osaa ihan jokainen päiväkotilainen, sormenjälkensä jättivät niin aikuiset kuin lapset. Lapsia päiväkodissa on noin 70 ja aikuisia 15.

Esillä on monipuolisin tekniikoin tehtyjä töitä. On muun muassa piirroksia, legorakennelmia ja valokuvia. On askarreltu massasta, on liisteröity. On myös iso mosaiikkityö, jonka tekeminen alkoi ihan alusta – palasten paukuttelemisesta.

Tapahtumatiedot

Nappulanurmen päiväkodin näyttely Huittisten kirjastossa 29.3. asti

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa