Ladataan ilmoitusta

Railion Vahvat Sydämet lyövät Huittisissa – kiertueen konsertti on Railion ainoa Satakunnassa

Vahvoja sydämiä -konserttikiertue on toistaiseksi Antti Railion viimeinen kirkkokiertue.
Vahvoja sydämiä -konserttikiertue on toistaiseksi Antti Railion viimeinen kirkkokiertue.

Uutta albumia valmisteleva Antti Railio lähtee tänä vuonna Vahvoja sydämiä -joulukiertueelle. Huittisten kirkossa hän konsertoi 7. joulukuuta. Se on kiertueen ainoa satakuntalainen pysäkki. Konsertin järjestää Eura Events.

Vahvoja Sydämiä on toistaiseksi viimeinen Antti Railion kirkkokiertue.

–Näinä aikoina jokainen meistä tarvitsee vahvaa sydäntä ja mikäli omat voimat on vähissä tarvitsemme ympärille vahvoja sydämiä. Konserttien on tarkoitus antaa hengähdystauko arjen keskelle ja tuoda lohtua ja voimaa sitä tarvitseville, Railio sanoo tiedotteessa.

Vahvoja sydämiä tarvitaan Railion mukaan myös kaikkien surullisten uutisten, epävarmuuden ja pelon keskellä.

–Syyskuun puolivälissä julkaisemallani Vahvoja sydämii -kappaleella sytytetään toivon liekki tuomaan valoa ja uskoa parempaan tulevaan, etenkin lasten ja nuorten keskuudessa. Uusi biisi osuu keskelle jälleen pinnalle noussutta keskustelua lasten ja nuorten hyvinvoinnista, kiusaamisesta ja muusta siihen liittyvästä, Railio toteaa.

Muusikolla on viesti myös aikuisille.

–Ollaan me heitä, jotka kasvattavat kotonaan vahvoja sydämiä. Sillä tavalla voimme kukin omalta osaltamme rakentaa tulevaisuudesta turvallisempaa ja parempaa tuleville sukupolville. Se vaatii meiltä aikuisilta luottamusta myös hyvään, sen sijaan että lannistuisimme vaikeuksien edessä. Meistä jokainen voi osallistua talkoisiin kiusaamista vastaan.

The Voice of Finland -kilpailun vuonna 2013 voittanut Railio on aiemmin julkaissut kolme albumia.

Tapahtumatiedot

Antti Railion konsertti Huittisten kirkossa to 7.12. klo 19

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa