Ladataan ilmoitusta

Vampulalla oma viikko heinäkuun alussa

Vampula-viikon runoilta houkutteli kesällä 2021 runsaasti yleisöä. Kuva: Mauno Kotamäki
Vampula-viikon runoilta houkutteli kesällä 2021 runsaasti yleisöä. Kuva: Mauno Kotamäki

Vampula-viikko järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1986, ja nyt on käsillä jo 36. kerta. 1.–10. heinäkuuta pidettävällä tapahtumaviikolla on ohjelmassa niin perinteisiä kuin uusiakin tapahtumia.

Perjantaina 1. heinäkuuta pidetään avajaistilaisuus seurakuntatalon pihassa. Perjantaina uutena ohjelmana on vanhan ajan iltamat, missä muun muassa paras asu palkitaan.

Lisäksi on taidenäyttely ja 160-vuotisjuhlakahvit kirjastossa. Seurakuntatalolla on opastusta lohtuhuivin tekemiseen. Illalla on vielä pubivisaa ja karaokea.

Lauantaina 2.7. on vanhan ajan iltamat Jukolassa, kyykkäkisaa ja baari on auki. Sunnuntai on pyhitetty lauluille, sillä kirkossa on lauluhetki ja Karjalatalolla lauluilta.

Maanantaina 4.7. kirjastossa on satutunti, kirkossa riparilaulujen ilta ja Jukolassa 40-vuotisjuhlabingo. Tiistaina lapsille on heppa-aiheista askartelua ja kepparirataa kirjastolla. Orkesteri Kuutoskoni ja Heinähattu esiintyy tiistai-iltana. Kirjaston edessä on tiistaitori. Jukolassa soi harmonikkamusiikki.

Keskiviikkona on Ruusuja ja moottorisahoja -näyttely Kotiseututalolla. esineitä yhdistää ruusukuvio ja -kuva. Kaloja narrataan perinteisessä Kalakallen kisassa. Keskiviikkoiltana kirjastossa kuullaan runoja ja musiikkia Eino Leinon päivän tapahtumassa.

Torstaina Jukolan pihassa on kirpputori, ja Vampulan keskustassa ja Kukonharjassa on avoimia ovia. Lapsille on disko Metsäpirtillä.

Perjantaina juostaan Loimijoki-hölkkä.

Lauantaina on Teatteri Hirvenpään Käpyhovi taistelee -esitys Metsäpirtillä, ja illalla pieni yösoitto kirkossa. Viikon lopuksi on jokijumalanpalvelus Laatinrannassa.

Ohjelmaan voi tulla vielä muutoksia. Vampula-viikko on vampulalaisten yrityksien ja yhdistysten järjestämä.

Tapahtumatiedot

Vampula-viikko 1.–10.7.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa