Ladataan ilmoitusta

Kuvataidekoululaiset laittoivat kannet uusiksi

Kuvataidekoulun 3.-4.-luokkalaiset tutustuvat opintojensa aikana ammatteihin, joissa kuvataide on pääosassa. Helmikuun näyttelyssä esillä on kuvataidekoululaisten tekemiä kirjankansia.
Kuvataidekoulun 3.-4.-luokkalaiset tutustuvat opintojensa aikana ammatteihin, joissa kuvataide on pääosassa. Helmikuun näyttelyssä esillä on kuvataidekoululaisten tekemiä kirjankansia.
Minna Karru

Kuvataidetta tarvitaan muuallakin kuin maalauksissa. Esimerkiksi kirjankansissa.

Se oli yksi opetus, kun Sataopiston lasten kuvataidekoulun 3–4-luokkalaiset oppilaat tekivät kirjoille kansia.

Puukynillä ja tusseilla tehtyjä kansia voi nähdä helmikuun ajan Huittisten pääkirjaston eteisaulan vitriinissä.

Opettaja Outileena Uotilan mukaan tehtävässä mietittiin myös kuvan ja sanojen eli nimien ja takakansitekstien yhteyksiä. Sen jälkeen kuvataidekoululaiset valitsivat mieluisan kirjan nimen ja ryhtyivät kansitaiteilijoiksi. Vastatehty kansipaperi kääräistiin kirjaston poistokirjan päälle.

Uuden kannen saivat esimerkiksi Erin Hunterin Soturikissat-saagan Viimeinen toivo -kirja ja Noora Kunnaksen Salamanterin terttu ja huijareiden kuningas.

menoksi_kansi3.JPG
Suklaamuruset-sarjan Onnenkeksin lisäksi uuden kannen sai esimerkiksi Pieni numero 1.

Tapahtumatiedot

Näyttely Huittisten pääkirjaston eteisaulan vitriinissä helmikuun ajan

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa