Ladataan ilmoitusta

Verenluovutukseen aika varaamalla – Huittisissa pusseja täytetään maanantaina

Veripalvelun pisarabarometrin tilanne perjantaina 21.8.
Veripalvelun pisarabarometrin tilanne perjantaina 21.8.

Punaisen Ristin Veripalvelu järjestää verenluovutuksen Huittisissa maanantaina 24.8.

Veripalvelu suosittelee kaikkia verenluovuttajia varaamaan ajan luovutukseen etukäteen.. Käytäntö on suurella todennäköisyydellä jäämässä pysyväksi, sillä se on osoittautunut niin verenluovuttajien kuin henkilökunnan puolesta toimivaksi.

–Ajanvarauksella voimme rajoittaa tiloissamme samaan aikaan olevien määrää ja pitää näin huolta etäisyyksistä, meidän kaikkien turvaksi. Lisäksi ajanvaraus nopeuttaa luovuttajan käyntiä, sillä ruuhkia ei enää muodostu. Ja mikä tärkeintä, ajanvarauskäytäntö auttaa Veripalvelua mitoittamaan päivittäisen luovuttajamäärän juuri potilaiden senhetkistä tarvetta vastaavaksi, kertoo Lahden veripalvelutoimiston vastaava hoitaja Tarja Järvinen.

Ajan voi varata Veripalvelun verkkosivulla.

–Jos aikoja on vapaana ja turvavälit on mahdollista toteuttaa, verenluovuttaja voidaan ottaa sisään oveltakin. Tähän vaikuttaa kuitenkin esimerkiksi se, onko tiloissa paljon muita kuin verenluovuttajia, Järvinen toteaa.

Tapahtumatiedot

Verenluovutus Huittisten seurakuntakeskuksessa ma 24.8. klo 13–18

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa