Valo kiehtoo Maria Puttosta.
–Ihailen valonsäteitä. Tykkään valokuvata, kun valo osuu johonkin tiettyyn kohtaan. Oksien tai puiden välistä siintävä valo tai valonsäde kohottaa esiin jotain, mitä ei muuten tulisi huomanneeksi, hän kertoo.
Puttonen kokosikin näyttelyksi Huittisten kirjastoon valokuviaan teemalla valo. Kuvien viereen hän on asetellut tekstejä. Kuvien ja sanojen yhdistelmä oli käytössä jo Puttosen ensimmäisessä näyttelyssä viime kesänä.
–Valitsin kuvat ensin ja sen jälkeen aloin kirjoittaa niihin tekstejä. Jonkun tekstin olin laittanut paperille jo aiemmin ja sitten huomasin sen sopivan johonkin kuvaan.
Näyttelyn melkein parikymmentä kuvaa ovat Puttoselle aika lailla tyypillisiä.
–Olen huomannut, että tykkään kuvata yksityiskohtia.
Puttonen sanoo kuvaavansa omaksi ilokseen.
–En ole varma, haluaisinko edes kuvata niin, että sillä pitäisi olla joku tarkoitus jo alun perin.
Hän ottaa kuvia sekä kotimaisemissa Huittisissa ja muualla Suomessa, mutta myös ulkomaan matkoillaan. Kirjastossa olevassa Valon voima -näyttelyssä on kaksi kuvaa Islannista. Matkallaan hän ei vielä miettinyt onko islantilainen valo erilaista kuin suomalainen valo.
–Mutta varmasti se oli. Ainakin yhdessä näyttelyn lempikuvassani, eli mannerlaattojen rajalla Islannin Pingvellirissä, aamuauringon valo paistoi niin upeasti, että se on syöpynyt mieleenikin ikiajoiksi.
Oman suosikkikuvan valitseminen ei kuitenkaan ole Puttoselle helppoa.
– Minulla kokonaisuuteen liittyy myös teksti. Jos koen että teksti on onnistunut, niin silloin myös kuva saa uuden merkityksen, hän selittää.
Sanoillaan ja kuvillaan Puttonen haluaa koskettaa.
–Toivon, että katsoja hengähtää hetkeksi tässä kiireisessä maailmassa ja toivottavasti löytää edes jotakin uutta. On se sitten mielipide jostain kuvasta tai tekstistä, tai jokin tunne sisällä.
Puttonen on sitä mieltä, ettei hän varsinaisesti harrasta valokuvausta tai kirjoittamista.
–Tykkään hirmuisesti kuvata, mutta teen sitä täysin satunnaisesti. Kuvaan paljon, kun näen jotain kaunista tai muuten mielestäni hienoa. Myös esimerkiksi rähjäinen, vanha tai repaleinen voi olla ja usein onkin mielestäni hienoa.
Hän sanoo olevansa herkkä, tunteellinen ja esteetikko. Hän toivoo kaiken sen näkyvän myös kuvissa ja teksteissä.
–Ajattelen, että kuvan voi ottaa kuka tahansa, kuka sattuu paikalle samaan hetkeen, mutta tekstit tulevat jostain syvältä sisältäni. Siksi niissä on itselleni ehkä jopa enemmän merkitystä.
Nuorena Puttonen kirjoitti vuosikausia päiväkirjaa. Hänellä oli myös paljon kirjekavereita ja hän kirjoitteli hiukan runojakin.
–Mutta en ollut koskaan ajatellut kirjoittamisesta sen enempää. Nyt vasta se puoli minusta on tullut taas esiin.
–Toivon, että voin jatkaa sekä kuvaamista että kirjoittamista. Kumpikaan ei ole itsestäänselvää, ei varsinkaan kirjoittaminen, joka ainakaan itselläni ei tule käskemällä.
Päivitetty 23.2. lisäämällä Gdansk-kuvaan viimeinen lause: Valo tavoittaa minua.
Tapahtumatiedot
Näyttely Huittisten kirjastossa helmikuun ajan
