Ladataan ilmoitusta
Menoksi

Saksan Udo löysi nuoruudenrakkaansa – Lauttakylä-lehden ansiosta

Kaija Martoma (sittemmin Saarelma) ja Udo vuonna 1965 Martoman perheen kesämökillä Kokemäellä. Kuvat: Kaija Saarelman albumista
Kaija Martoma (sittemmin Saarelma) ja Udo vuonna 1965 Martoman perheen kesämökillä Kokemäellä. Kuvat: Kaija Saarelman albumista

Koronapandemia sulki Suomen maaliskuussa 2020. Noin viikkoa aiemmin ehdin juhlia kirjasto Oodissa omaelämäkerrallisen kirjani Kohdunvaltaajan vanavedessä julkaisemista. En epäröinyt kirjoittaa kirjaan myös nuoruuteni ensirakkaudesta, saksalaisesta Udosta.

Kohtaamisemme oli kesällä 1965 täydellinen sattuma, jota edesauttoi Lauttakylän yhteiskoulun oppilasvaihto Saksan Hofgeismarin koulun kanssa. Olin esittelemässä kauneinta järvi-Suomea sisävesilaivalla Päijänteellä perheeseemme sijoitetulle saksalaiselle sosiaalityöntekijälle. Vieraamme oli valpas, tiedonhaluinen ja puhelias.

Saksan kielen katkeamaton kaiku laivalla sai Udon terästämään kuuloaan. Hän puolestaan matkasi lahtelaisen kirjeenvaihtotoverinsa kanssa.

Lyöttäydyimme yhteen ja laivamatka sujui vilkkaan saksankielisen keskustelun merkeissä. Odottamatta tapasimme uudelleen vielä seuraavana aamuna junassa. Nyt vaihdoimme jo sekä viipyileviä katseita että osoitteita. Udo pistäytyi myös Lauttakylässä ennen paluuta Saksaan. Silloin tunsin perhosia vatsassa, Schmetterlinge im Bauch – sanovat sitä rakkaudeksi!

kaijaudo20160610133541_00004A.jpg
Kesällä 1966 Kaija Martoma (nykyisin Saarelma) tapasi Saksassa Udon viimeisen kerran, mukana esiliinana fräulein Elfriede Schwarzkopff.

Tapasin Udon viimeisen kerran 55 vuotta sitten kesällä 1966 lyhyesti Saksassa.

Posti kantoi ahkerasti kirjeitä Suomen ja Saksan välillä ja sittemmin Suomen ja USA:n välillä. Udo oli hakeutunut lentäjäkoulutukseen Yhdysvaltoihin Ruskeassa pahvilaatikossani on kolmatta sataa nuoruuden rakkauskirjettä.

Aikuiseksi varttuminen ja etäisyys tekivät tehtävänsä. Aloitin lääkäriopinnot ja viimeinen viestini Amerikkaan Udolle vuonna 1971 päättyi sanoihini: ”Olen maailman onnellisin ihminen!”

Olin mennyt rakkaudesta naimisiin kurssitoverini kanssa ja odotimme esikoistamme. Kirjeitä tupsahteli vielä Amerikasta, mutta en enää vastannut niihin.

Vuosikymmenet vierivät. Elämäkerrallista kirjaani kirjoittaessa palasin nostalgisiin nuoruusmuistoihin ja pohdin, mitä Udolle mahtaa kuulua ja miten hänen elämänsä on mennyt?

Toimittaja Minna Karru kirjoitti minusta jutun Lauttakylä-lehteen ja lehden verkkosivulle alkukesästä 2020 kirjani ilmestymisen tiimoilta. Sivulla komeili myös kuvani.

Kesällä 2021 avasin sähköpostin ja yllätyin perusteellisesti toimittajan minulle välittämästä englanninkielisestä viestistä. Viestin oli kirjoittanut Udo Minnalle!

Ilmeni, että hän oli kaikki vuosikymmenet etsinyt yhteyttä minuun tuloksetta. Minna herätti toivon, kun Udo googlasi sattumanvaraisesti kesällä 2021 nimeni ja sieltä tupsahti Lauttakylä-lehden laaja juttu. Tekstiä Udo ei ymmärtänyt, mutta nähdessään kuvani hän havahtui: bingo, tuossa on Kaija! Hän otti yhteyttä jutun kirjoittajaan ja toivoi sen kautta yhteyttä minuun.

Koska sen paremmin Udo kuin minäkään emme ole Facebookissa tai muissa somen pöhinöissä sai ”vanhanajan” paikallislehti toimia viestin tuojana kadonneen ystävän löytymiseksi.

Nyt ei tipahtele kirjeitä postiluukusta. Voimme digitaalisesti kertoa, miten elämä on meitä tahoillamme 55 vuotta kuljettanut.

Kaija Saarelma

LUE MYÖS: Huittislaissyntyinen Kaija Saarelma (o.s. Martoma) kirjoitti elämäntiensä kansien väliin

Tapahtumatiedot

Kaija Saarelma kertoo Kohdunvaltaajan vanavedessä -kirjastaan perjantaipaussissa Huittisten kirjastossa pe 12.11. klo 17

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 69 e/vuosi.

Tilaa
Näytä mainos