Ladataan ilmoitusta

Jyrki Anttila pyytää konsertissaan – Kertokaa se hänelle

Tapio Rautavaara ja Mauno Kuusisto olivat Jyrki Anttilan lapsuuden suosikkilaulajia.
Tapio Rautavaara ja Mauno Kuusisto olivat Jyrki Anttilan lapsuuden suosikkilaulajia.
Minna Karru

Jyrki Anttilan Kertokaa se hänelle -konsertti soi Huittisissa 7.9.

–Konsertti koostuu etupäässä Mauno Kuusiston ja Tapio Rautavaaran tutuksi tekemistä kappaleista. Ohjelmassa ovat muun muassa Isoisän olkihattu, Kulkuri ja joutsen, Rakovalkealla, Kertokaa se hänelle ja Mun kaunis kotimaani, Anttila listaa tiedotteessaan.

–Yleisö voi konsertissa palata nostalgisesti ajassa taaksepäin ja nauttia ihanista lauluista ja ehkäpä mielessään jopa laulaakin näitä vanhoja tuttuja lauluja.

Rautavaara ja Kuusisto ovat Anttilalle lapsuuden suosikkilaulajia.

–Ihailen jo pienenä poikana heidän ääniään. Heidän kappaleittensa esittäminen on erittäin nostalgista ja mieleenpainuvaa.

Anttila on kesäkuussa levyttänyt suosikkiensa lauluja. Vastikään ilmestyneessä Kertokaa se hänelle -levyllä ovat mukana myös pianisti Maija Anttila, harmonikkaa soittava Petri Ikkelä sekä basso Hannu Rantanen ja sopraano Emilia Vesalainen-Pellas.

Jyrki Anttila on työskennellyt ammattilaulajana 35 vuotta. Vuoteen 2021 asti hän kuului Suomen kansallisoopperan solistikuntaan.

Lisäksi hän on vieraillut muun muassa Leipzigin, Bernin, Tallinnan, Moskovan ja Pietarin oopperataloissa.

–Olen laulanut esimerkiksi kaikki suurimmat ja vaikeimmat Wagner-oopperoiden roolit: muun muassa Tristanin, Siegfriedin, Siegmundin ja Tannhäuserin. Noiden roolien valmistaminen on useiden vuosien työn takana, Anttila kertoo.

Vuosien varrella hän on laulanut oopperan lisäksi myös kevyttä klassista sekä hieman viihteellisempää musiikkia.

Tapahtumatiedot

Konsertti to 7.9. klo 18 Risto Ryti -salissa Huittisissa

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa