Ladataan ilmoitusta

Hirvitin huvittaa hetken – kestävään kulutukseen ja kiertotalouteen kannustava näyttely laittaa ajattelemaan

Hirvitin laulaa englanniksi joululaulun ja toivottaa lopuksi hyvää joulua. Näyttelystä selviää, että esine on ollut viimeiset seitsemän vuotta kaapin täytteenä.  Kuvat; Minna Karru
Hirvitin laulaa englanniksi joululaulun ja toivottaa lopuksi hyvää joulua. Näyttelystä selviää, että esine on ollut viimeiset seitsemän vuotta kaapin täytteenä. Kuvat; Minna Karru
Minna Karru

Ensin moni turhake naurattaa.

Esimerkiksi muovinen kananmunan nostolusikka. Sillä reikäisellä lusikalla munan voi nostaa kiehuvasta vedestä silloin kun joku haluaa viiden minuutin munan ja toiset seitsemän minuutin munan. "Käyttöä on kokeiltu kerran", mainitsee eläkeläisnainen Huittisten seudun Akateemisten naisten organisoimassa näyttelyssä, joka kannustaa kestävään kulutukseen ja kiertotalouteen.

Tai joululahjaksi saatu hirvenpää punaisine rusetteineen, jolla omistaja on antanut nimen Hirvitin. Tai hyvälle tuoksuvat roskapussit.

Turhaa on sieväkin turhuus, niin kuin esimerkiksi keraaminen ja sitruunamaalauksin koristeltu spagetin annostusmittari on turhaa.

Merkonomikoulutuksen aikuisopiskelijan mielestä muoviin pakattua valmiiksi keitettyä kananmunaa ei tarvita, koska kananmunan voi keittää ihan itse – kattilassa, eikä munankeittimessä, joka on turha keksintö.

Tarpeellisuuden lisäksi näyttely saa miettimään eri-ikäisten näkökulmia turhuuteen. Poika 6 v on näyttelyssä sitä mieltä, että kirjekuoret ovat turhia, koska kirjeet voi lähettää sähköpostilla.

menoksi_kirjastonäyttely6.JPG
Marja Anttila esitteli Huittisten seudun akateemisten naisten Turhakkeet-näyttelyn, joka on esillä Huittisten pääkirjaston aulassa lokakuun ajan.

Turhakkeiden lisäksi Huittisten pääkirjaston aulaan kootussa näyttelyssä on tietoja maailmaa kuluttavasta tavaroiden paljoudesta. Näyttelyn ideoinut ja koonnut yhdistyksen jäsen Marja Anttila nostaa esille esimerkiksi tekstiilien ympäristönvaikutuksen.

–Yhden t-paidan valmistukseen tarvitaan 2700 litraa vettä. Se on määrä, josta riittäisi juomavettä yhdelle ihmiselle 2,5 vuodeksi.

Hän kertoo myös sen, että tekokuituvaatteiden pesemisestä syntyy vuosittain 0,5 miljoonaa tonnia mikrokuitua, joka päätyy valtameriin. Määrä on 35 prosenttia ympäristöön päätyvistä muovihiukkasista.

Sekin selviää, että vaatteiden ja jalkineiden valmistuksen ympäristövaikutus on kymmenen prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä.

–Se osuus on enemmän kuin kaikki kansainväliset lennot ja merenkulku yhteensä.

Enää ei niin naurata.

Tapahtumatiedot

Näyttely Huittisten pääkirjastossa lokakuun ajan

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa