”Ei voinut olla tekemättä”

Luento

”Kirjoitan kai lähinnä oman lapsellisuuteni vuoksi. Joko sen, jonka olen puoliksi kadottanut tai sen, jota en kykene sovittamaan aikuisten yhteiskuntaan. Jos kertomukseni vetoavat johonkin tietynlaiseen lukijaan, niin luultavasti sitten tuittuun. Tarkoitan sillä ihmisiä, joiden on vaikea sopeutua mihinkään.”
Noin on todennut kirjailija Tove Jansson (1914-2001). Hän on Scriptumin kertomon tämän syksyn ensimmäinen päähenkilö.

Minna Karrun luennossa Jansson on Muumi-kirjojen ja -sarjakuvien tekijä, aikuisille kirjoittava novellisti sekä saarelainen. Luennolla vilahtaa myös kuvataiteilija Tove Jansson. Turhaan ei luennon otsikoksi olekaan noussut Ei voinut olla tekemättä.
Omasta kirjoittajanlaadustaan Jansson on todennut: ”Olen huomannut, että yksinäisyydellä, hyvässä ja pahassa, sekä vastuulla ja vapaudella on suuri sijansa siinä mitä kirjoitan.”

Kaikkia edellisiä seikkoja Jansson harjoitteli saarillaan. ”Ihminen, joka elää pitkään alastomalla karulla luodolla tajuaa, ettei hänellä ole sen kummempaa merkitystä. Joka päivä maisema uudistuu, ja se on maailma, jossa kaikki on muuttuvaa. Ja ehkä juuri siksi täällä, lähellä meren alituista vaihtuvuutta, voi saada uusia ajatuksia. Mikään ei ole päätettyä tai varmaa.”

Ke 18.10. klo 18:00
Huittisten kirjaston Hermanni-sali