Lauri Jokinen oli myös ansioitunut sotilaspappi

14.08.2019 Risto Lauhanen, Lauttakylän lukion oppilas 1981–1984

Lauttakylä-lehden Lukijan sanassa on ollut kirjoituksia pastori Lauri Jokisesta.

Otinkin Lauttakylän lukion matrikkelin ja muuta lähdemateriaalia esille. Lauri Jokinen oli myös ansioitunut sotilaspappi muun muassa Savon Jääkärirykmentissä, Porin rykmentissä sekä Huittisten suojeluskunnan kenttäpappina.

Suojeluskunnat tekivät arvokasta työtä itsenäisen Suomen hyväksi. Jokinen tuki myös sotaorpoja ja -leskiä.

Jokinen palkittiin muun muassa Heimosotaristillä miekkojen kera, 4. luokan vapaudenristillä miekkojen kera ja Suojeluskuntain ansioristillä. Heimosotaristin muuten sai heimosotiin osallistunut. Vapaussodan 16.5.1918 voitonparaatin jälkeen toiminta jatkui osin heimosotina, jotka loppuivat vasta Tarton rauhaan vuonna 1920.

Muilta osin totean Rakuunat ja raivaajat -kirjan kirjoittajalle Sakari Sarkimaalle, että Lapuan liike ja sen Talonpoikaismarssi 7.7.1930 olivat toimintaa myös suomalaisen maatalouden puolesta muun muassa 1929 vuoden laman, maatilojen pakkohuutokauppojen ja huonojen satovuosien takia.