Perussuomalaiset eniten lapsiperheiden asialla

13.11.2019 Huittisten Perussuomalaisten valtuustoryhmä Niina Immonen, Simo Riuttamäki, Ilkka Riuttamäki, Antti Suomela

Perussuomalaiset eniten lapsiperheiden asialla. Näin uutisoi vahvasti Keskustalainen Maaseudun tulevaisuus tänä syksynä. Tulos on saatu kattavan kyselytutkimuksen perusteella.

Tutkimuksen mukaan maaseutumaisissa´kunnissa vastaajista vain joka kymmenes arvioi Keskustan ajavan lapsiperheiden asiaa. Tämä MT-lehden kysely kuvastaa hyvin myös Lauttakylän koulun ja lapsiperheiden asioiden hoitoa ja tilaa keskustajohtoisessa Huittisissa.

Vastineessaan Huittisten Perussuomalaisten mielipidekirjoitukseen keskustalainen Joonas Immonen kuitenkin kyseenalaisti Perussuomalaisten katsantokannan lapsiperheystävällisyydestä. Me Perussuomalaiset haluamme rakentaa tasavertaista ja lapsiystävällistä Huittista. Haluamme pitää myös sivukylät elinvoimaisina ja asuttuina sekä säilyttää kyläkoulut; emme halua, että lapset viettävät koulupäivinä 2,5 tuntia takseissa tai busseissa koulumatkaa tehden, kun kaikista muista Huittisten alakouluista on valot sammutettu kalliin jättikoulun valmistuttua.

Mielestämme kaupungin pitää kehittää ja edistää mahdollisuuksia asua myös keskustaajaman ulkopuolella. Suunnitelmissa oleva, 420 oppilaan koulu tarkoittaisi nykyisen väestöennusteen mukaan sitä, ettemme jatkossa tarvitse muita alakouluja kaupungissamme.

Sivistysjohtajan selvitysten ja Ylen väestökoneen perusteella vuotuinen syntyvyysennuste Huittisissa vuosille 2025–2040 laskee jo reilusti alle 60 lapsen. Syntyvien ikäluokkien ollessa 60–70 lasta kuutena peräkkäisenä vuonna, tarvitsemme koulupaikan maksimissaan 420 oppilaalle, eikä Loiman, Sammun, Suttilan tai edes Sallilan koululle ole enää tarvetta suunnitellun koulun valmistuttua.

Emme halua liian suuria ryhmäkokoja, mutta uusi koulu ei ehdi ratkaisuksi tämänhetkiseen tilanahtauteen. Yksi syy ahtauteen lienee ollut oppilaiden ohjaus Sammun ja Loiman koulun sijasta Lauttakylään. Kouluun ottoalueita voidaan muokata ja tarvittaessa rakentaa lisätilaa nykyiseen Lauttakylän kouluun.

Me Perussuomalaiset emme halua sälyttää velkojamme tulevien sukupolvien maksettavaksi. Emme halua käyttää opetukseen käytettäviä varoja kumipyörillä kulkemiseen. Emme halua ajatutua kriisikunnaksi kuntaliitoksiin suuruudenhullujen investointien vuoksi.

Lapsiperheet joutuvat tässä lopulta maksumiehiksi palvelutason laskun myötä.

Melkeinpä kysyisimme millaista maaseutupolitiikkaa Keskusta haluaa Huittisissa rakentaa?