Taulu Vampulan sankarivainajille

27.04.2010 Anja Kojo, Vampulan kappelineuvoston varapuheenjohtaja, kirkkovaltuutettu, kirkkoneuvoston jäsen, Huittinen

Olen jo kauan pohdiskellut mielessäni, että Vampulan seurakunnalta puuttuu taulu sankarivainajista.
Emäseurakunnassamme Huittisissa on seurakuntakeskuksen eteisessä taulut, joissa on huittislaisten sankarivainajien nimet aakkosjärjestyksessä, syntymäaikoineen ja kuolinpäivineen. Taulussa on niin talvisodassa kuin jatkosodassa kuolleiden vainajien nimet.
Samoin on erittäin monessa muussa seurakunnassa, muun muassa Köyliössä Veljestuvalla ja Punkalaitumella.

Olisi korkea aika jo Vampulassakin herätä talviunesta, ryhtyä tositoimeen ja hankkia kyseinen taulu asianmukaisesti kappeliseurakuntaamme. Aluksi tehdä nöyrä raha-anomus kirkkoneuvostolle ja sitten jatkaa siitä eteenpäin.
Tämän huomionosoituksen ovat myös vampulalaiset sankarivainajat kärsimyksillään ja sankarikuolemillaan todella ansainneet.
Tämä olisi pieni huomionosoitus heidän muistolleen. Samalla jälkipolville jäisi tiedoksi, ettei elämä aina ole ollut niin auvoista, kuin miltä se tänä päivänä näyttää.
”Vaikenee sydän, kuuntelee hiljaa. Niin paljon on kuolema niittänyt nuorta viljaa.”