Olen koko pienen ikäni kuullut, että meitä kääpiösnautsereita on alun alkaen pidetty pihavahteina ja rottakoirina. Mua on lähinnä naurettu ja jopa pilkattu siitä, että en ymmärrä mitään hiirien perään. Kuulemma häntäni takaa on kipittänyt ulkona (lähellä lintujen ruokintapaikkaa) useampikin hiiri, enkä ole niitä huomannut. Päivänä jona Suomi sai uuden presidentin, minut nimitettiin sittenkin rottakoiraksi.
Olimme sunnuntaikävelyllä ja pysähdyimme tutun pellon viereen katsomaan näkyykö peuroja. Ei näkynyt, mutta naistyyppi kiljahti, että HIIRI! Tosi nopeesti huomasin myös hiirulaisen pinkovan lumen alla karkuun ja nainen kannusti, että nyt se hetki on! Lili saa elämänsä ekan hiiren kiinni. Loikkasin naisen kanssa pellon puolelle. Hyökkäsin pörröisillä tassuillani hiiren kimppuun. Hiiri jäi tassujen väliin ja pääsi karkuun. Otin vielä isomman pompun ja hiiri katosi näkyvistä. Nainen huusi, että se jäi vattan alle. Mahani alta hiiri juoksi vimmatusti pakoon. Lumi pöllysi, tuuheat kulmakarvani olivat ihan lumessa, näkyvyys oli siis heikko. Mua kannustettiin siihen malliin, että lopulta sain taitoni näytettyä ja loppujen lopuksi hiiri oli suussani. Voitto kotiin! Nainen oli niin ylpee, että oikein meinas ilonkyynel vierähtää… Se harmitti, etten saanut tuoda sitä kotio, vaan hiiri jätettiin pötkölleen pellolle. Yritin kyllä piilottaa sen suuhuni, sillai ettei kukaan huomaa, mutta mun posket pullotti sen verran, etten siinä onnistunut. Kuulemma joku suurempi lintu tai joku muu metsäneläin sen sieltä pellolta popsii suuhunsa.
Kotona kehuttiin vuolaasti metsästystaitojani. Nainen epäili aiemmin, että jos hiiren näkisin, niin en ymmärtäisi mitään sen päälle. Ei ole taaskaan usko ollut kovin korkealla meikäläisen suhteen. Nyt sen todistin, kuinka suuri ja taitava metsästäjä olen.
Viime viikolla meidän takapihalla kävi piipahtamassa melkein lentokoneen kokoinen lintu, merikotka. Kävi oikein esittäytymässä matalalla. Onneksi näin sen vain ikkunan takaa. Siitäpä lähdettiin jälleen lenkille ja paluu matkalla vissiin sama merikotka liihotteli meijän yläpuolella ja huomattavan matalalla. Nainen otti mut heti lyhyemmälle hihnalle, kun aatteli varmaan, että kotka suunnitteli musta päivällistä. Mietittiin, että mahtasko se jaksaa nostaa mut. Merikotkan menu koostuu pääosin kaloista, vesilinnuista, muista keskikokoisista linnuista ja nisäkkäistä. Talvella voi kotkan nähdä syömässä jotain raatoa. Kyllä se siis saattas mut kahdeksankiloisen pötkylän nostaa. Ei viitti kokeilla. Pysyttelen kauempana.
Nyt on ollut jo ihanan aurinkoisia päiviä ja kauheimmat paukkupakkaset ovat toivottavasti tältä keväältä ohi. Lämpötila saisi olla plussan puolella, nimittäin mulla on parturi keskiviikkona ja karvat lähtee. Tällä hetkellä näytän kuulemma ihan turjakkeelta ja karvapommilta. Trimmaajalla käynti tulee siinäkin mielessä hyvään ajankohtaan, sillä menen kauneuskuvauksiin viikon päästä oikein studiolle. Kerron siitä käynnistä sitten ensi kerralla.
