Tulin, näin, rakastin

16.05.2018 Annika Lehto - Luokanopettajaopiskelija

Matkailu on itselleni tärkeää useammasta syystä. Ensinnäkin matkoilla unohtaa arjen kiireet, huolet ja tylsät velvollisuudet tehokkaammin kuin tavallisissa maisemissaan lomapäiviä viettäessä.

Ulkomaanmatkat opettavat paljon mielenkiintoisista kulttuurieroista ja saavat toisaalta välillä muistamaan, että kotimaassa moni asia toimiikin itselle juuri parhaiten. Lisäksi vieraiden kielten sekä tuntemattomien ihmisten seassa seikkaileminen on kiehtovaa ja saa ainakin itselläni usein myös runosuonen sykkimään.

Kirjoitan tätä Budapestin keskustan läheisyydessä hotellihuoneessani. Tämä lomamatka on lyhyt, mutta parhaana mahdollisena ajankohtana ennen kesätöiden alkua näin toukokuussa, kun luonto herää eloon ja ihmiset kaivautuvat ulos puistoihin asunnoistaan.

Päätimme ennen matkalle lähtöä ystäväni kanssa, että emme tee matkaa varten sen suurempia suunnitelmia, vaan menemme sinne mihin jalat vievät ja käännymme sellaisille kaduille, jotka näyttävät kiinnostavilta.

Tähän asti päätöksestä on seurannut enimmäkseen hyvää. Löysimme muun muassa tietöiden vallassa olleen kadun päästä, ehkä maailman herttaisimman puiston laidalta, pienen lounaskahvilan.

Erään toisen sivukadun korttelit taas veivät meidät kukkasin koristellusta ovesta erittäin houkuttelevia vintage-vaatteita myyvään liikkeeseen.

Menemme sinne, minne jalat vievät.

Joskus se, ettei ole etukäteen suunnitellut esimerkiksi missä syö illallista, tuo myös haasteita. Ensimmäisenä iltanamme täällä lähdimme hyvissä ajoin ennen nälkäkiukkua haahuilemaan pitkin katuja sopivaa ravintolaa etsien. Äkkiä kuitenkin tuntui, että kaikki päivällä näkemämme ravintolat olivat kadonneet, ja tilalle oli tullut noin miljoona kebab-kojua. Täällä päin Eurooppaa aukioloajat eivät tunnu juurikaan pätevän ja suuri osa niistäkin suhteellisen siistinnäköisistä ravintoloista, jotka löysimme, oli suljettu ennen aikojaan.

Parin tunnin etsinnän jälkeen – siinä vaiheessa jo hälyttävän nälkäkiukkuisina – löysimme kuitenkin vihdoin ravintolan. Tuon illan jälkeen kaupungin on alkanut tuntea jo paremmin, eikä meidän sittemminkään ole tarvinnut etukäteen miettiä seuraavaa ruokapaikkaa.

Suunnittelemattomuus on kaltaiselleni huolehtijaihmiselle uutta, mutta olen oppinut todella nauttimaan siitä. Kun ei ole koko ajan tarve ehtiä jonnekin, ehtii aivan eri tavalla hmetellä maailman menoa ja nauttia helteestä.