Fossiilipelko vaihtui nautintoon

10.04.2019 Anna Nieminen

Olen aina pitänyt pitkästyttävänä ajatuksena käydä vapaa-ajalla kiertämässä museoissa. Vanhojen tai tylsien ihmisten puuhaa. Ei sopisi minulle, siitäkö pitäisi vielä maksaakin?

Reilu viikko sitten sunnuntaina päädyin ikään kuin vahingossa museon sisään. Vieläpä useiden!

Alkuperäisen suunnitelman mukaan olin menossa Tampereen Vapriikissa esillä olleeseen Vuoden luontokuvat -näyttelyyn. ”Kaikki ajoissa tekevänä” ihmisenä näyttely oli tuolloin auki viimeistä päivää.

Heti kättelyssä kotikaupungistani kotoisin olevan tutun valokuvaajan muurahaiskuva ilahdutti suuresti. Valokuvat olivat erittäin taidokkaita ja saivat melkein kateelliseksi. Ne olivat kuitenkin odotettua paljon pienemmässä koossa esillä ja niitä oli hyvin vähän. Näyttely oli kallis pettymys, jota tasokkaasti kyllä mainostettiin.

Minulle kuitenkin selvisi, että samalla sisäänpääsymaksulla saisi halutessaan käydä läpi myös kaikki Vapriikissa olevat museot. Koska yhden pienen huoneen pienet kuvat olivat äkkiä katsottu, oli skeptisesti museoiden tarkastelun vuoro.

Ja niinhän minä kävin luonnontieteellisessä museossa, kivimuseossa, nukkemuseossa, jääkiekkomuseossa, pelimuseossa, mediamuseossa ja postimuseossa. Enemmän museoita muutaman tunnin aikana kuin eläissäni olin nähnyt.

Ja voin sanoa, että kylläpä nautin! Viimeisille minuuteille asti ennen sulkemisaikaa ahmin kaikkea sitä tietoa ja taitoa mitä esillä oli.

Museo ei ollutkaan ikävä paikka.

Ehkä ikää onkin tullut sen verran, että olen alkanut arvostaa asioita, jotka ovat hävinneet oman elämän aikana.

Postimuseossa muistin elävästi useita postimerkkikuoseja 80- ja 90-luvuilta. Pelimuseossa pääsin vihdoin pelaamaan Speden nopeustestiä, josta olin haaveillut lapsesta asti. Nukkemuseosta löysin juuri samanlaisen barbien, jolla lapsena leikin. Se oli vaatetettu juuri samanlaisella puhvihihamekolla, jossa oli pieniä punaisia samettisydämiä.

Luonnontieteellisessä museossa käsitykseni tietyistä eläimistäkin muuttui. Hirvi oli oletettua kookkaampi eläin ja karhu taas hieman pienempi. Mediamuseosta löysin tuttuja elementtejä työhöni liittyen. Kivimuseo taas hätkähdytti valtavalla kauneudellaan. Mitä väriloistoa ja luonnonrikkautta maapalloltamme löytyykään.

Museo ei ollutkaan ikävä paikka. Se ei ollutkaan yhtään tylsien ihmisten paikka. Päinvastoin! Miten paljon katseltavaa ja kaikkea kiinnostavaa. Lisää museoita, kiitos!
Kirjoittaja on Lauttakylä-lehden toimituksen avustaja