Vanhakin nuortuu, koukkuselkä ei

05.04.2018 Anna Nieminen

Muistatko Coronan, Fortunan ja jääkiekkopelin? Vuoden vaihteessa iski salaperäinen peli-into, joka kumpusi kaukaa lapsuudesta. On onni, että nurkista löytyvät vielä ne kaikki.

Innostuimme kaveriporukan kanssa uutena vuotena kaivamaan esille vanhan kunnon Corona- pelilaudan ja siihen kuuluvat nappulatkin löytyivät suuretsintöjen jälkeen. Pelikepit haiskahtivat hieman jo homeelle viileässä vuosikausia kestäneen säilytyksen jälkeen, mutta se ei lannistanut peli- iloamme.

Useimmat meistä totesivat, etteivät ole kyseiseen peliin koskeneet ainakaan viiteentoista vuoteen. Corona-turnaus sujui välillä vanhoja taitoja rehvastellen ja välillä taas nolona uusia oppiessa. Joidenkin nappuloiden purkittaminen kesti taasen niin kauan, että sivustaseuraajatkin kyllästyivät. Monta naurua peli kuitenkin kajautti ilmoille.

Tammikuun ajan vietimme hetkiä Coronan parissa, kunnes joku heitti ilmoille, että entäs legendaarinen pöytämallinen jääkiekkopeli? Onko se vielä tallella, sitä pitää kokeilla. No sehän oli mennyt vuosia sitten kovissa matseissa rikki, mutta ei hätää niitä myytäisiin edelleen. Laitoin ostoilmoituksen kuitenkin käytetystä ja pian sainkin sopivan ehdokkaan läheltä. Haimme sen ja veljeni kanssa verestimme lapsuuden taitoja.

Olipa hieno tunne, kun kiekko sujahti maalivahdin ohitse. Pelasimme niin paljon, että selkäni meni pahaan kramppiin. Jopa niin pahaan, että en päässyt enää liikkumaan. Vasta kahden kipupiikin, viikon varovaisuuden ja särkylääkeläjän jälkeen uskalsin jälleen koskea jääkiekkopelin vipuun.

Pelasimme niin paljon, että selkäni meni pahaan kramppiin.

Kuulun niihin onnekkaisiin, jotka pelaavat jouluisin serkkutapaamisessa aina jotakin muistorikasta peliä. Milloin pöytään haetaan Uno-kortit, milloin arvuutellaan Aliaksen ympärillä. Toissa vuonna tapaninpäivää viihdytti puinen Fortuna. Pienet lasikuulat sinkoilivat reunoilta toisille pisteitä keräten.

Yhdessä pelaaminen on hyvin rattoisaa puuhaa, paljon viihdyttävämpää kuin pelkkä juttelu ja syöminen. Pelit rentouttavat ilmapiiriä ja saavat aikaan hyvää mieltä.

Ehkä kaikille ei sekään sovi. Jos jo lapsena on jokaisen pelin pitänyt päättyä omaan voittoon, voi aikuisenakin leikkimieliset pelit tuntua liian vakavasti otettavilta ja raskailta.

Kannattaa kuitenkin kokeilla näitä konkreettisia, hyvän yhdessäolon rakentajia.
Kirjoittaja on Lauttakylä-lehden avustaja.