Rintamamiesten johtokunta

Huittisten Rintamamiesveteraanien johtokunta on kuvattu joskus 1970-luvulla. Kuvan toi yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Jukka Kivimäki. Jos tunnistat kuvassa olevat henkilöt, soita tietosi toimitukseen. Järjestön jäsenistä on enää kaksi rintamapalvelustunnuksen omaavaa jäsentä elossa.

Suurin osa tunnistettu (Lauttakylä 24.10.)

Torstain 17.10. lehdessä vanhassa kuvassa oli Huittisten Rintamamiesveteraanien johtokunta.
Tiistain lehdessä olivat jo ensimmäiset tunnistukset. Turkulainen lukija Ulla-Maija Turkko soitti, että yksi kuvan miehistä on hänen isänsä, Felix Virtanen, ei Ojanen, kuten myös arveltiin, eturivissä vasemmalla. Turkko tunnisti kuvasta myös muita, vielä tunnistamattomia. Eturivissä toinen oikealta on Turkon mielestä Urpo Alanen. Eturivissä oikealla on Turkon mielestä Unto Sundell, kuten tiistaina jo veikkailtiin. Ylärivissä viides vasemmalta on Aaro Virtanen. Takana oikealla Turkko arvelee olevan yhden Lehtiön, ehkä Lauri, hän muistelee.
Takarivissä vasemmalla on erään lukijan tunnistamana Viljo Jalonen.
Huittislainen Urho Tuomola tunnisti kuvasta monta henkilöä jo tunnistettujen lisäksi. Takarivissä ovat oikealta lukien Rauni Karppi, Lehtiö ja Aaro Virtanen. Eturivissä oikealla istuu nuohooja Unto Sundell, vahvistaa Tuomola.

KOMMENTIT
15. toukokuu 2014 - 11:24Pertti Virta
<p>Eturiviss&auml; toinen vasemmalta on is&auml;ni, Kalle Virta</p>

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.