Palopäällikkö

Huittisten kunnan ensimmäinen palopäällikkö Frans Laaksonen on Esko Siltasen albumista löytyneessä kuvassa. Kuvassa on myös Siltasen puoliso.
Tiistaina 1.11. julkaistu kuva vanhan paloaseman risteyksestä on otettu 1933, jolloin paloasema valmistui. Kalevi Siltanen kertoo, että VPK:n rakennuksessa näkyvä autotallin ovi oli T-mallin ”viiksi-Fordille”. Sen joutui aina peruuttamaan talliin, sillä pakki oli ainoa, jolla auto talliin nousi.
Vuonna 1934 oli VPK:n 50-vuotisjuhlat ja tallin paikalle oli laitettu naulakot ja kalosseja varten lokerot. Kalossit olivat siihen aikaan välttämättömät kuraisilla teillä.

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.