Ladataan ilmoitusta
Satakunta 23.4.2021 13:15

Satakunta lähestyy koronan perustasoa – Vielä kuitenkin ollaan kiihtymisvaiheessa

Kuvituskuva: PIxabay
Kuvituskuva: PIxabay
Minna Karru

–Satakunta on epidemiologisesti kiihtymisvaiheessa, mutta lähestyy perustasoa. Eura ja Kokemäki ovat vielä leviämisvaiheessa, Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Petteri Lankinen tiivistää tiedotteessa.

Satasairaalan tilastojen mukaan Satakunnassa on todettu 21.4.2021 mennessä 1553 covid-19 -tapausta. Koronakartan perusteella ilmaantuvuusluku on 29,7 / 100 000 asukasta / 14 vuorokautta. Huittislainen ilmaantuvuusluku on samaan aikaan 40,2, tapauksia on ollut 4.

Ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälän mukaan kahden viimeisen viikon aikana kaikki todetut tapaukset ovat SataDiagin oman tutkimuksen perusteella olleet todennäköisesti muuntovirusten aiheuttamia.

–UK-muuntovirus on Satakunnassa, samoin kuin muuallakin Suomessa nyt selkeästi valtavirus. Etelä-Afrikan variantti on Satakunnassa selvästi harvinaisempi ja se on liittynyt lähinnä kahteen tartuntaketjuun.

Viime viikolla todettiin 36 tapausta, edeltävällä viikolla määrä oli 32.

–Tartunnanlähde selvisi viime viikolla 89 prosentissa tapauksista.

–Tartunnoista 14 prosenttia on saatu suoraan tai välillisesti ulkomailta. Työperäisiä tartuntoja todettiin vain yksi. Tartunnoista 14 prosenttia on peräisin samasta taloudesta. 31 prosenttia tartunnoista on levinnyt ystävä- ja lähipiirissä. Kolmen tartunnan lähde on naapurustossa ja neljä tartuntaa liittyy varuskuntaan tai varusmiesten järjestämiin yksityisjuhliin vapaa-ajalla.

–Tartunnan saaneista henkilöistä 53 prosenttia oli karanteenissa, Karanteeniin asetettiin viikon aikana 54 henkilöä, joka on selvästi vähemmän kuin aikaisempina viikkoina, Uusitalo-Seppälä selittää.

”Rokotukset etenevät Satakunnassa hyvin.”

Viime viikolla Satakunnassa otettiin 3605 näytettä, joista 1,0 prosentti oli positiivisia.

–Tartunnanjäljitys lähtee nyt siitä, että uusi tapaus on todennäköisesti muuntoviruksen aiheuttama ja altistuneista otetaan aktiivisesti näytteitä myös oireettomassa vaiheessa. Tavallisimmin näytteet pyritään ottamaan noin neljäntenä tai viidentenä päivänä altistumisen jälkeen, sillä tällöin on jo melko todennäköistä löytää oireeton kantajuus. Negatiivinen näyte ei kuitenkaan vapauta lähikontaktia karanteenista. Jos oireita ilmaantuu, näytteet otetaan heti, Uusitalo-Seppälä toteaa.

Satasairaalassa on yksi koronavirusinfektiota sairastava potilas tehohoidossa, vuode-osastolla ei ole nyt koronapotilaita. Terveyskeskuksissa ei ole potilaita koronavirusinfektion vuoksi.

Uusitalon mukaan rokotukset etenevät Satakunnassa hyvin ja rokotemäärät ovat lisääntymässä.

–Yhteistä sopimuspohjaa käyttäen Satakunnan kunnat pyrkivät ensi viikon aikana tekemään sopimukset yksityisten työterveyshuoltojen kanssa. Mikäli tämä toteutuu, viikosta 19 tai 20 lähtien yksityiset työterveyshuollot saadaan mukaan rokottamiseen. Yksityisten toimijoiden tulee noudattaa rokotusasetusta ja THL:n rokotusjärjestystä ja raportoida annetuista rokotuksista kunnille, ylilääkäri sanoo.

–Kun oma vuoro rokotukselle tulee, on tärkeää se ottaa, vain siten yhteiskunta saadaan avattua ja voimme välttyä epidemian seuraavalta aallolta, Uusitalo-Seppälä sanoo.

Rajoituksia kevennetään asteittain

–Tilanne Satakunnassa on vähitellen parantunut varotoimien, rajoitusten, tehokkaan tartunnanjäljityksen ja rokotusohjelman etenemisen ansiosta. Kiitos tästä kuuluu kaikille satakuntalaisille. Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Petteri Lankinen toteaa tiedotteessa.

–Toisaalta, herkemmin tarttuvat muuntovirukset ovat lisääntyneet ja muodostuneet valtaviruksiksi. Rajoitusten keventämisen tulee siksi tapahtua harkitusti ja asteittain. Jos myönteinen kehitys jatkuu, on todennäköistä, että ensi viikolla Satakunta pääsee jo perustasolle ja rajoituksia päästään edelleen keventämään. Pyrkimyksenä on hallitusti ja asteittain päästä kohti normaalia kesää.

Eilen työryhmä totesi muun muassa, että 13–20-vuotiaiden nuorten ulko- ja sisätiloissa tapahtuva harrastustoiminta voidaan aloittaa uudelleen tietyin ehdoin. Aikuisten ryhmäharrastustoiminta sisätiloissa on ryhmän suosituksen mukaan syytä pitää edelleen keskeytettynä.

Kokoontumisrajoitus on edelleen kuudessa henkilössä 14.5. asti

Julkisia tiloja ryhmän mukaan voi ryhtyä avaamaan hallitusti.

Kaikki rajoitukset ja suositukset näkyvät Satasairaalan verkkosivulla.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa