Ladataan ilmoitusta
Satakunta 9.10.2021 11:08

Covid-potilaiden sairaalahoidon tarve on kasvussa Satakunnassa

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay

Alueellisen tartuntatautien torjunnan työryhmän (ATTR) arvion mukaan Satakunnan epidemiatilanne on heikentynyt edelleen Satakunnassa ja on tällä hetkellä Suomen toiseksi huonoin. Positiivisten näytteiden osuus on lähes seitsemän prosenttia kaikista otetuista.

Tilanteeseen vaikuttaa yhä Rauman telakan laaja epidemia, siellä todetut tartunnat kattavat 40 prosenttia kaikista Satakunnassa kahden viikon aikana todetuista tartunnoista. Ilmaantuvuus on korkea myös Porissa, Ulvilassa, Harjavallassa, Kokemäellä ja Säkylässä.

”Satakunnan epidemiatilanne on vaikea, joten maskien käyttöä ja muita koronavarotoimia olisi tärkeää edelleen jatkaa. Myös rokotekattavuus pitäisi saada korkeammaksi. Epidemiatilanteen pahentuessa myös sairaalahoidon tarve on lähtenyt Satakunnassa melko selvään nousuun”, todetaan ATTR:n tiedotteessa.

Satasairaalassa on tällä hetkellä hoidossa 11 Covid-potilasta, joista kolme on tehohoidossa. Perusterveydenhuollon yksiköiden vuodeosasolla on yksi potilas.

Arvion mukaan sairaalahoitoa tarvitsee tulevalla viikolla 12-14 uutta potilasta, joista arviolta 1-3 potilasta voi vaatia tehohoitoa. Tämä edellyttää Satasairaalassa jo erityisjärjestelyjä muun muassa henkilöstöresurssin varmistamiseksi.

Satasairaalan tilastojen mukaan Satakunnassa on 9.10.2021 mennessä todettu yhteensä 3 183 Covid-19 -tapausta. Tartuntatautirekisteriin on kirjautunut 3 158 tapausta.

14 vuorokauden ilmaantuvuus Satakunnassa viimeisen 14 vuorokauden ajalta on 212,6/100 000 asukasta. Tartuntoja on todettu aikavälillä kaikkiaan 458. Viime viikolla todettiin 260 uutta tapausta, edellisellä 177.

38 prosenttia tartunnan saaneista oli karanteenissa, kun tartunta todettiin. Satakunnassa eristyksessä perjantaina oli yhteensä 266 Covid-19 -potilasta ja karanteenissa noin 524 henkilöä.

Viikolla 39 Satakunnassa otettiin THL:n tilastojen mukaan yhteensä 3 861 näytettä, joista positiivisia oli 6,9 prosenttia. Viikolla 38 otettiin 3701 näytettä, joista positiivisia oli 5,0 prosenttia.

”Valtaosa sairaalaan joutuvista on rokottamattomia, mutta mukana on nyt myös iäkkäitä henkilöitä, jotka ovat saaneet kaksi rokotusta. Ikäihmisillä, monisairailla henkilöillä rokotusvasteen on todettu olevan muita huonompi ja rokotteen tehon hiipuvan aiemmin. Siksi onkin hyvin tärkeää, että heidän lähipiirinsä olisi kattavasti rokotettu”, todetaan ATTR:n tiedotteessa.

”Aivan erityisesti vanhustenhuollossa työskentelevän henkilökunnan tulisi huolehtia rokotesuojansa kuntoon. Kansallinen asiantuntijaryhmä KRAR pohtii kolmansien rokotteiden laajentamista riskiryhmiin ensi viikon aikana.”

Satakunnassa kaikkien erikoissairaanhoitoa tarvinneiden Covid-19 -potilaiden ikähaitari on laaja 1–97 vuotta. Potilaita on kaikkiaan 113. Lapsia on ollut neljä, eikä heistä kukaan ole ollut vakavasti sairas. Sairaalassa hoidettujen mediaani-ikä on 60 vuotta. Heistä ehdoton valtaosa on rokottamattomia.

Satakunnassa ensimmäisen annoksen on saanut 82 prosenttia satakuntalaisista (koko Suomessa 84 %), kaksi annosta 70 prosenttia (72 %).

Satakunnassa tavoitteena on saavuttaa 80 prosentin rokotekattavuus kahdella rokotteella lokakuun loppuun mennessä.

Satakunnan maskisuositus muuta maata tiukempi

Alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä (ATTR) on tarkastanut Satakunnan suosituksia heikentyneen epidemiatilanteen johdosta. Vaikean epidemiatilanteen vuoksi Satakunnan maskisuositus pidetään alueellisesti muuta maata tiukempana.

–Maskien käytön, turvavälien noudattaminen ja hyvän käsihygienian toteuttaminen ovat tärkeitä ja auttavat kuormittunutta tartunnanjäljitystä vaikeassa tilanteessa. Rokotukset suojaavat tehokkaasti vaikealta taudilta, mutta kun tartuntoja on runsaasti liikkeellä, myös rokotettu voi saada lieväoireisen tai oireettoman infektion. Iäkkäät ja perussairaat henkilöt voivat sairastua rokotuksista huolimatta, mutta suurin riski on rokottamattomilla tai vai yhden rokotteen saaneilla, sanovat SataDiagin infektioyksikön ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä ja alueellisen tartuntatautien työryhmän puheenjohtaja, Satasairaalan johtajaylilääkäri Petteri Lankinen tiedotteessa.

Kun rokotuskattavuus paranee ja tartuntamäärät vähenevät, tiukemmasta maskisuosituksesta voidaan luopua. Asiaa arvioidaan uudelleen kahden viikon kuluttua.

Vaikean epidemiatilanteen vuoksi ATTR suosittelee etätyön mahdollistamisen jatkamista lokakuun loppuun saakka.

Muihin rajoituksiin ei katsota olevan aihetta, sillä merkittävä osa alueen tapauksista on peräisin Rauman telakan ja edellisillä viikoilla akkutehtaan työmaan tapauksista. Jälkimmäinen epidemia on aktiivisilla toimilla saatu jo hallintaan.

–Telakan epidemian suhteen ankara työ Raumalla jatkuu ja sen ennakoidaan talttuvan noin kahden, kolmen viikon aikana. Jos väestö sitoutuu varotoimiin ja rokotuskattavuus saadaan nousemaan yli 80 prosenttiin, meillä on hyvät edellytykset saada tilanne hallintaan lokakuun aikana.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa